Sonera karsii laajakaistapalveluista 152 työtehtävää
5.6.2007 17:25 TeliaSoneran Broadband Services -liiketoimintaa koskeneet Suomen yt-neuvottelut päättyivät 152 työtehtävän vähentämiseen verkkotoiminnoissa, tuotehallinnassa, myynnissä ja markkinoinnissa sekä toiminnan kehityksessä.
Tiedotteen mukaan lankapuhelinliikenteen väheneminen, roolien selkeyttäminen ja toimintamallien tehostaminen on vähentänyt työtarvetta mainituissa toiminnoissa.
Tähän mennessä 46 henkilöä on jo sijoittunut talon sisälle joko organisaatiomuutosten vaikutuksesta tai hakeutumalla uusiin tehtäviin.
- Vaikka tehtäviä päättyy, täytyy muistaa, että osaajakeskuksen ansiosta ketään ei irtisanota. Talon sisäiset työmarkkinat toimivat hyvin. Asiakkaillemme muutos näkyy vähiten, sillä asiakaspalveluun, toimituksiin ja laskutukseen liittyvät tehtävät rajattiin neuvottelujen ulkopuolelle, vakuuttaa johtaja Juha-Pekka Weckström Broadband Services Finlandista.
152 lopetettavaa tehtävää muodostuu siitä, että 120 tehtävää lopetetaan ja 32 siirtyy muualle TeliaSoneran organisaatioon. Lisäksi neljätoista on jo sijoittunut uuteen tehtävään. Noin kaksi kolmannesta vähenevistä 120 tehtävästä sijaitsee verkkopuolella ja loput tuotehallinnassa, myynnissä ja markkinoinnissa sekä toiminnan kehityksessä.
- Olemme tehneet joitakin muutoksia organisaatioon, minkä vaikutuksesta tehtäviä on siirtynyt neuvottelujen kohteena olleista yksiköistä muualle talon sisällä, Weckström jatkaa.
Verkkopuolelta on siirtynyt tehtäviä yhteispohjoismaiseen sisällöistä ja digitaalisesta kodista vastaavaan yksikköön ja tuotehallintatehtävistä tuotekehitysyksikköön. Muutoksilla on selkeytetty vastuita ja tiivistetty TeliaSoneran maarajat ylittävää yhteistyötä.
Osaajakeskuksessa ollaan kolme kuukautta
Vuodesta 2006 alkaen TeliaSoneran osaajakeskukseen on siirtynyt yhteensä 570 työntekijää. Yhtiön mukaan heistä kolmannes on sijoittunut yhtiön sisälle ja noin puolet lähtenyt yhtiöstä. Keskimääräinen osaajakeskuksessa toimittu aika on noin kolme kuukautta.
- TeliaSonerassa on viime aikoina ollut viikoittain auki yksistään Suomessa 40-80 paikkaa, joten mahdollisuudet uuden tehtävän löytämiseen osaajakeskuksesta käsin ovat hyvät, kehuu henkilöstöjohtaja Juha Pentti.
Alkuvuoden aikana yhtiöön on palkattu lähes kaksisataa vakituista työntekijää talon ulkopuolelta. Samaan aikaan yhtiön sisältä on täytetty satoja tehtäviä. Tänä vuonna arvioidaan tulevan vielä auki satoja työpaikkoja ja samaan aikaan yhteistoimintamenettelyllä lopetetaan toisenlaisia tehtäviä, yhtiö valottaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi












