Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei odottanut irtisanomista

Igel hämmästelee yhä potkujaan

21.6.2007 12:35 Teleyhtiö TeliaSoneran erotettu toimitusjohtaja Anders Igel ei osannut odottaa potkuja. Hän sai tietää irtisanomisestaan hallituksen kokouksessa päivää ennen tiedon julkistamista, Igel kertoo Dagens Industrin haastattelussa.

Anders Igeliä on kritisoitu muun muassa liian vähäisestä riskinotosta ja visioiden puutteesta.

– En oikein ymmärrä, mitä tuolla tarkoitetaan. Kaikessa toiminnassa on otettava riskejä ja sen olin valmis tekemään sekä olemassa olevien että uusien toimintojen kehittämisessä, Igel vakuutti Dagens Industri -lehdessä.

TeliaSoneran hallitus ei Igelin mielestä ollut toimitusjohtajan kanssa eri linjoilla strategiasta. Igel kertoo onnistuneensa joissain tapauksissa, kuten Espanjan investoinneissa, vakuuttamaan hallitus hieman isompien riskien kannattavuudesta.

– Riskejä täytyy uskaltaa ottaa, mutta monesti rajoituimme markkinoille, joilla jo toimimme.

Igel sanoo saaneensa jo työtarjouksia, mutta päättää vasta loman jälkeen, mitä jatkossa tekee.

Anders Igel toimi TeliaSoneran toimitusjohtajana vuodesta 2002 eli ruotsalaisen Telian ja suomalaisen Soneran yhdistämisestä saakka. Kesäkuun puolivälissä yhtiö tiedotti, että se etsii uutta toimitusjohtajaa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.