Yrjö Neuvo TKK:n osa-aikaiseksi tutkimusjohtajaksi
6.7.2007 10:33 (päivitetty 11:22) Professori Yrjö Neuvo on kutsuttu TKK:n osa-aikaiseksi tutkimusjohtajaksi tehtävänään digitalisoitumiseen liittyvän strategisen tutkimuksen suunnittelu ja johto.
Digitalisoituminen on yksi TKK:n strategian
painopistealueista.
Neuvo on toiminut TKK:lla myös aiemmin, ja hän kuuluu teknillisen korkeakoulun hallitukseen sekä uuden innovaatioyliopistohankkeen ohjausryhmään.
Neuvo on edelleen osaamiskeskusohjelman
ohjausryhmän puheenjohtaja, jäsenenä valtioneuvoston eri työryhmissä ja
tiede- ja teknologianeuvoston asiantuntijana. Hän on ollut myös monessa pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa tiede- ja tutkimuspoliittisessa
toimikunnassa jäsenenä.
Professori Neuvo oli aloittamassa alan tutkimusta TKK:n sähkö- ja tietoliikennetekniikan
osastolla. Tällöin hän oli ensimmäinen signaalinkäsittelystä lisensiaatintyön tehnyt diplomi-insinööri.
Neuvo väitteli tekniikan tohtoriksi Cornellin yliopistossa USA:ssa vuonna 1974 ja palasi jo samana vuonna Suomeen käynnistämään digitaalisen signaalinkäsittelyn tutkimuksen ja
opetuksen TKK:n teknillisen fysiikan osastolla.
Vuonna 1976 Yrjö Neuvo siirtyi Tampereen teknilliseen yliopistoon ja perusti
signaalinkäsittelytekniikan tutkimusryhmän, joka edelleen toimii alan eturivin vaikuttajana. Lisäksi hän on toiminut Suomen Akatemian akatemiaprofessorina ja vierailevana professorina Santa Barbaran yliopistossa Kaliforniassa.
Nokian palvelukseen Neuvo siirtyi vuonna 1993.
Hän oli Nokian johtokunnan jäsen 1993 - 2005 toimien mm. teknologiajohtajana vastuullaan matkapuhelimien tuotekehitys. Neuvo jäi eläkkeelle Nokian palveluksesta vuoden 2006 alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












