Tutkimus: Kokouksen istumapaikoilla on merkitystä

Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
24.7.2007 09:22 Ei ole yhdentekevää, mille puolelle kokouspöytää kahvikuppinsa asettaa. Työntekijän valitsema istumapaikka voi vaikuttaa yllättävän paljon hänen uraansa, kertoo amerikkalainen Business Week -lehti.
Tutkijat ja psykologit ovat muutaman vuoden ajan selvittäneet, miksi ihmiset usein istuvat lähes täsmälleen samalla paikalla kokouksissa. Tutkimusten mukaan istumapaikka on suorassa yhteydessä henkilön urakehitykseen, kertoi amerikkalainen Business Week -lehti verkkosivuillaan.
Istumapaikan valinta näytti vaikuttavan esimerkiksi siihen, kuinka uskottavana puhujaa pidetään kokouksessa. Syrjässä istujat saavat tutkijoiden mukaan vähemmän huomiota ja kuulostavat muiden mielestä vähemmän vakuuttavilta kuin ne, jotka istuvat keskeisellä paikalla.
Työntekijöiden istumapaikan valintaa määrittää eniten se, missä pomo istuu. Useimmiten valtaa pitävät istuvat pöydän päässä kasvot uloskäyntiin päin, jotta he näkevät helposti henkilöt jotka saapuvat tai poistuvat palaverista.
Kliininen psykologi Sharon Livingston Livingston Group -konsultointiyrityksestä Yhdysvalloista on tutkinut istumapaikkojen merkitystä pitkään. Livingston on urallaan tavannut yli 40 000 henkilöä ja havainnut, että istumapaikkakäyttäytymisen mukaan ihmiset voidaan jakaa seitsemään ryhmään. Ryhmät hän on nimennyt Lumikki ja seitsemän kääpiötä -sadun mukaan.
Suoraan pomoa vastapäätä istuvat henkilöt edustavat Livingstonin mukaan joko Jöröjä tai Viisaita, tai kuuluvat näiden ryhmien yhdistelmään. Jörö on avoimesti kriittinen tyyppi, jota on vaikea kontrolloida. Viisas puolestaan on mielellään eri mieltä pomon kanssa, jotta pääsee osoittamaan oman älykkyytensä.
Johtajan oikealla puolella istuu yleensä Lystikäs, joka on tyypillinen jees-mies tai -nainen. Livingston on kerännyt tietoa eri tyypeistä verkkotestillään, jonka tekemällä henkilö voi nopeasti selvittää, mihin ryhmään kuuluu. Kyselyyn tähän mennessä vastanneista 20 000 henkilöstä 59 prosenttia on kuulunut ryhmään Lystikäs.
– Amerikassa meitä on perinteisesti kasvatettu olemaan avuliaita ja tukemaan johtajaa, Livingston kommentoi tuloksia.
Yrityksen johto voi tutkijoiden mukaan hyödyntää istumapaikkatutkimuksen tuloksia sijoittamalla ihmiset kokouksissa sopiville määräpaikoille. Hankalanoloiset tyypit voidaan esimerkiksi sijoittaa johtajan oikealle puolelle, johon yleensä asettuvat myötämieliset työntekijät. Mahdolliset mielistelijät puolestaan voidaan saada esittämään rehellisempiä mielipiteitä, jos heidät istutetaan suoraan pomoa vastapäätä.
Toisaalta osa tutkijoista on sitä mieltä, että istumapaikkaan liittyvät ongelmat voidaan minimoida kiinnittämällä koko asiaan mahdollisimman vähän huomiota. Esimerkiksi johtajuuskonsultti Patrick Lencioni uskoo, että istumapaikkojan pohtivat ihmiset ovat merkki huonosti toimivasta tiimistä.
– Kun ryhmässä vallitsee suuri epävarmuus, ihmiset alkavat kiiinnittää liikaa huomiota ulkoisiin seikkoihin kuten siihen mitä pukea päälle tai missä kohtaa istua. Kun tiimi sen sijaan voi hyvin, sen jäsenet ovat luottavaisia eivätkä murehdi liikaa toisarvoisia yksityiskohtia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi











