Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalainen asennetutkimus:

Aiempi sairastelu on työmarkkinoilla taakka

Kuva: Kirsi Salovaara/Taloussanomat

8.8.2007 13:05 (päivitetty 13:21) Tukholma - Etninen tausta ja uskonto ovat työmarkkinoilla yleisimmät syrjinnän syyt, kun asiaa kysytään ruotsalaisilta henkilöstöhallinnon ammattilaisilta. Itse he tosin puolustelevat eniten sairastelijoiden syrjintää, kertovat ennakkotiedot tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Yhteiskunnan voimakkaasta monikulttuuristumisesta huolimatta vieras etninen tausta ja uskonto hankaloittavat yhä työmarkkinoilla etenemistä, paljastaa tuore ruotsalainen kyselytutkimus. Perusteltuna tällaista syrjintää pitävät kuitenkin varsin harvat vastaajat.

Thomson Faktan tuoreessa kyselyssä henkilöstöhallinnon ammattilaisista 36 prosenttia uskoo työntekijöitä syrjittävän etnisen taustan ja uskonnon perusteella, kun esimerkiksi iän tai vammaisuuden perusteella tapahtuvaan syrjintään uskoo vain runsas kymmenesosa vastaajista. Sukupuolen mainitsee yhdeksän prosenttia vastaajista. Listan häntäpäähän jäävät tupakointi ja seksuaalinen suuntautuminen, joita pitää syrjinnän syynä nyky-Ruotsissa alle prosentti vastaajista.

Arki voi olla uskomuksia ankarampi

Miten hyvin henkilöstöhallinnon ammattilaisten uskomukset vastaavat arkitodellisuutta, ei tutkimuksesta käy ilmi. Sen sijaan vastaajat valottavat työnantajapuolen näkemystä siitä, millaista syrjintää sen taholla pidetään perusteltuna.

Kiinnostuitko Ruotsin tapahtumista?

Kun vain kymmenen prosenttia vastaajista uskoi aiemman sairastelun aiheuttavan työmarkkinoilla syrjintää, ilmoittaa yli kaksinkertainen joukko sairastelun asiaksi, jonka perusteella syrjintää voitaisiin työnantajanäkökulmasta pitää hyväksyttävänä. Asia nousee näin listaykköseksi.

Listan kakkonen, ikäsyrjintä, saa osakseen vain seitsemän prosentin kannatuksen. Vammaisuus yltää kuuteen prosenttiin. Perusteita etnisen taustan ja uskonnon perusteella tapahtuvaan syrjintäänkin löytää vain neljä prosenttia vastaajista.

Kaikkiaan yli viidelletuhannelle henkilöstöhallinnon edustajalle lähetettyyn kyselyyn vastasi noin seitsemänsataa henkilöstöhallinnon ammattilaista. Tutkimuksen tulokset esitellään laajemmin henkilöstöhallinnon vuotuisessa suurtapahtumassa Tukholmassa parin viikon kuluttua.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.