Yhteiskunnan pitäisi tukea etätyötä

Langattomat laajakaistat ovat omiaan lisäämään etä- tai ainakin joustotyötä.
16.8.2007 13:46 Tietoyhteiskuntapäättäjät suhtautuvat erittäin myönteisesti etätyöhön ja sen lisääntymiseen työelämässä.
Tuoreimmassa Tieken päättäjäindeksikyselyssä lähes kaikki kyselyyn vastanneet tietoyhteiskuntapäättäjät ilmoittivat suhtautuvansa periaatteessa myönteisesti etätyön lisääntymiseen. Vain muutama vastaaja oli toista mieltä.
Valtaosa eli 85 prosenttia tietoyhteiskuntapäättäjistä katsoi, että etätyö vaikuttaa positiivisesti työnteon mielekkyyteen. Noin 60 prosenttia vastaajista oli myös sitä mieltä, että etätyö lisää tehokkuutta työelämässä.
Etätyön teettämistä pitäisikin 60 prosentin mielestä pyrkiä tukemaan yhteiskunnan toimenpitein.
Etätyö aiheeksi kehityskeskusteluihin?
Joustotyö yleistä
- Joustotyötä on etätyö, liikkuva työ ja itsetyöllistetty työ.
- Etätyötä Suomessa tekee noin 10 000 ihmistä.
- Ajoittain liikkuvaa työtä tekee noin 900 000 ihmistä eli 40 prosenttia palkansaajista. Yli kolmannes on enemmän kuin yhden päivän viikossa poissa työpisteestään.
- Noin 90 000 suomalaiselle päätyöpaikka on kotitoimisto.
Lähde: Työministeriö, Tilastokeskus
Tietoyhteiskuntapäättäjien mukaan nyt on siirrytty tietotyön aikaan, mikä merkitsee sitä, että työtä on mahdollista tehdä liikkuvin välinein ajasta ja paikasta riippumatta.
- Tärkeää on määritellä esimerkiksi tavoitekeskustelussa esimiehen ja alaisen kesken realistiset tavoitteet ja tehdä työ silloin, kun se on tuottavinta tehdä. Avokonttorit ja sovitut työtavat tekevät verkottumisen ja tiimityön mahdollisimman tehokkaaksi. Samalla kiinteistötilan tarve vähenee, kun työpaikalla ei kuitenkaan olla kuin tiimityön tarvitsema aika, eräs vastaaja pohtii.
Vastaajat arvioivat myös, että perhe-elämä ja uran rakentaminen on helpompi yhdistää etätöitä tehden kuin kiinteässä työpaikassa.
Työelämä voidaan etätyötä tehtäessä sovittaa hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin.
Erittäin myönteisestä etätyöhön suhtautumisestaan huolimatta tietoyhteiskuntapäättäjät katsoivat kuitenkin, että työ on työ ja koti on koti. Pahimmillaan etätyön katsottiin sitovan helposti työntekijän myös kotioloissa jatkuvaan työntekoon.
Vuonna 2002 perustetun päättäjäindeksikyselyn tarkoituksena on verkostoida suomalaisia tietoyhteiskuntatoimijoita ja tuoda julkisuuteen heidän näkemyksiään. Indeksissä on mukana noin sata keskeisintä suomalaista tietoyhteiskuntapäättäjää.
Vuonna 2007 tietoyhteiskunnan päättäjäindeksikysely toteutetaan kaikkiaan kymmenen kertaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (8)
Sitäpaitsi, se ekologinen näkökulma luonnon kannalta on merkittävä, samoin taloudellinen työntekijän kannalta (=ei tarvitse sitä autoa niin paljoa, vaatetuskuluissa säästää ja terveyskuluissa, kun ei pinna pauku ruuhkissa).
Eli pitää muistaa, että etätyö on hyvä vaihtoehto jos siihen ei joudu olosuhteiden pakosta ja etätyön kannustamisessa pitää muistaa, että työnantajaakaan ei pidä liian ponnekkaasti ryhtyä tukemaan etätyön suosimisessa.