Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Täysin eriävä näkemys hallituksen pj:n kanssa"

Hintikka ryöpyttää Aspocompin hallituksen puheenjohtajaa

Tapio Hintikka muistuttaa, että nyt alkaa olla viimeinen hetki tehdä päätöksiä.
Kuva: Sari Poijärvi / Lehtikuva

21.8.2007 09:19 Elektroniikkayhtiö Aspocompin hallituksen jäsen Tapio Hintikka turhautui puolessa vuodessa yhtiön hallitustyöskentelyyn.

Hintikka ilmoitti maanantaina eroavansa hallituksesta.

– Minulla on täysin eriävä näkemys hallituksen puheenjohtajan kanssa siitä, miten kriisiyhtiön hallituksen pitäisi toimia, Hintikka sanoo.

Hintikalla ei ole mitään moitittavaa yhtiön toimivan johdon ratkaisuista.

–Käsittääkseni hekin haluavat päätöksiä.

Hintikka syyttää hallituksen puheenjohtajaa Tuomo Lähdesmäkeä kykenemättömyydestä tehdä päätöksiä.

Lähdesmäki ei halua kommentoida Hintikan esittämiä syytöksiä. Hänen mukaan hallitustyöskentely sujuu hyvin. Hallitukseen kuuluu Hintikan lähdön jälkeen kuusi jäsentä.

– Meillä on hyvä yhteishenki. Kaikki osallistuvat keskusteluun ja päätöksentekoon, Lähdesmäki sanoo.

Hintikka muistuttaa, että nyt alkaa olla viimeinen hetki tehdä päätöksiä.

– Toivottavasti tämä olisi herätyshuuto muille hallituksen jäsenille, että meno muuttuisi. Sitä se firma tarvitsee. Ei tässä kuolinkelloja tarvitse vielä soittaa.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.