It-guru lavasti oman murhayrityksensä

John Donovan Sr.
Kuva: Wikipedia
22.8.2007 07:54 Entinen MIT:n professori ja monimiljonääri John Donovan Sr. tuomittiin yhdyskuntapalveluun oman murhayrityksenä lavastamisesta. Taustalla ovat perheriidat.
Massachusettsilainen tuomioistuin määräsi Donovan Sr:lle kaksisataa tuntia yhdyskuntapalvelua ja 625 dollarin sakot oikeuden manipuloimisesta.
65-vuotias Donovan Sr. hälytti poliisin joulukuun 16. päivänä vuonna 2005. Hän sanoi joutuneensa ammunnan kohteeksi ja haavoittuneensa mahaan. Myös hänen taloonsa oli hyökätty.
Donovan Sr. väitti poikansa varastaneen häneltä 180 miljoonaa dollaria ja uhanneen tappaa hänet.
Poliisin ja syyttäjän tutkimuksissa kuitenkin paljastui epäilyttäviä asioita: valvontakameraa oli siirretty kahdesti hieman ennen tapahtumaa. Poliisi löysi lisäksi Donovan Sr:n muistilapun, jossa hän luetteli rikospaikalle tuomiaan välineitä, hylsyjä ja luoteja.
Syyttäjä vaati Donovan Sr:lle vankeutta, mutta tuomari päästi hänet yhdyskuntapalvelulla.
Donovan Sr. on ollut vuosia kovissa riidoissa poikansa Jamesin ja kolmen tyttärensä kanssa perheen sijoituksista. Toinen poika John Donovan Jr. ei ole ollut mukana kahnauksissa.
John Donovan Sr. on tehnyt huomattavan uran ensin yliopistomaailmassa, jossa hän oli MIT:n professorina Sloan School of Managementissa vuosina 1969-1997.
Donovan Sr. tunnetaan myös liike-elämän ”nerona”. Hän perusti tusinan verran teknologiayrityksiä, joista tietotekniikan palveluyritys Cambridge Technology Partnersin markkina-arvo ylitti miljardin dollarin. Myös esimerkiksi Business@Web Inc on Donovan Sr:n perustama.
Donovan Sr. ehti kerätä omaisuuttaan myös luennoimalla ja julkaisemalla 11 tietotekniikan kirjaa. Hänen omaisuutensa arvioidaan ylittävän sata miljoonaa dollaria, Information Week kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (7)
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:John_J_Donovan.jpg
"Commercial third-party reusers of this image should consider whether their use is in violation of the subject's publicity rights."
Eli Digitoday on varmasti tuotantopalaverissaan harkinnut, että jee jee artisti maksaa.
Vai meinasitko alkaa itse levittään kuvaa jossain, että porukka osaa varoa kyseistä henkilöä?
Käsittääkseni "media" eli tässä tapauksessa DT on maininnut lähteen ja tekijänoikeuden "fair use" policy kattaa tämän kuvan käytön. Voin toki olla täysin väärässäkin mutta sehän on minun oikeuteni.
Tästä tuleekin mieleen että koskahan SINÄ olet viimeksi tehnyt näitä rikoksia:
1. Leikannut hauskan Viivi ja Wagner sarjakuvan ja kiinnittänyt sen toimiston taululle. Julkinen esittäminen!
2. Vihellellyt Dingon Autio taloa kadulla. Jälleen julkinen esittäminen!
Listaa voi jatkaa artikkeleiden kopioinnista, yms...
Minä esitin vain kysymyksen. Valittamista se olisi ollut vain jos olisin sanonut:
"Eikö täällä löydy kun ainaiset valittajat ja ruinaajat. Hankkikaa parempaa tekemistä. Käsittääkseni teille ei makseta tästä kuitenkaan tekijänoikeus korvauksia eikä palkka!"