Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Norjalaistutkimus:

Työssä kiusataan ihan tavallisia ihmisiä

Kuva: Jukka Ritola/Lehtikuva

27.8.2007 12:24 Työpaikkakiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka vain, todistaa norjalaistutkimus. Vain melko pientä osaa kiusatuista voi luonnehtia esimerkiksi verraten neuroottisiksi, sisäänpäinkääntyneiksi tai yhteistyöhön haluttomiksi. Mutta ovatko nämäkään piirteet syitä vai seurauksia?

Mielikuva, jonka mukaan työpaikoilla kiusattaisiin ensisijaisesti joukosta jotenkin erottuvia ihmisiä, on tuulesta temmattu. Näin toteaa aiheeseen perehtynyt norjalaistutkija Lars Glasö Bergenin yliopistosta. Hänen mukaansa tietyissä olosuhteissa kuka tahansa voi tulla työpaikallaan kiusatuksi.

Glasön mukaan kiusaamisen syyt ovat usemmiten työympäristössä ja -yhteisössä, eivät niinkään uhrin olemuksessa tai persoonallisuudessa. Tuoreessa tutkimuksessa, jossa paneuduttiin lähemmin 72 kiusatun tilanteeseen, osoittautui kaksi kolmasosaa "aivan tavallisiksi ihmisiksi". Ja jotta kyse ei olisi vain vaikutelmista, vertailukohteena tutkimuksessa käytettiin vastaavassa työssä toimivia, kiusaamiselta välttyneitä ikätovereita. Glasön mukaan tämä riittää todisteeksi siitä, että "tyypillisen kiusatun" kuvaa on mahdotonta piirtää.

Niitä kiusattuja, joiden tutkimuksessa nähtiin jotenkin erottuvan joukosta, luonnehdittiin esimerkiksi verraten neuroottisiksi ja sisäänpäinkääntyneiksi tai muita yhteistyöhaluttomammiksi yksilöiksi. Tältäkään osin Glasö ei tosin automaattisesti pidä kiusattujen persoonallisuutta kiusaamisen syynä vaan aikoo jatkotutkimuksen myötä selvittää, ovatko nämä piirteet kuvanneet kiusattuja kaiken aikaa vai kehittyneet vasta kiusaamisen seurauksena.

Kiusaamisen syyt ovat työyhteisössä ja -ympäristössä

Työpaikkakiusaamiseen puuttuminen on haaste koko työyhteisölle ja erityisesti sen esimiehille.

Kiusaamista esiintyy Glasön mukaan etenkin, kun johtajuus on heikkoa, työympäristössä on puutteita, työyhteisön rooleihin liittyy epävarmuutta ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on vähäinen.

Norjalaistutkimuksesta kertoo lehdistötiedotteessaan ruotsalainen aikakauslehti Du & Jobbet. Lehden mukaan kiusaaminen on Norjassa huomattavasti vähäisempää kuin Ruotsissa. Syyksi arvellaan muun muassa kiusaamisaiheisen tieteellisen tutkimuksen vakaata asemaa. Myös viranomaisten kerrotaan kitkeneen kiusaamista työelämästä aktiivisin toimin.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Työpaikkakiusaamisen kohteeksi voi joutua kuka vain, todistaa norjalaistutkimus. Vain melko pientä osaa kiusatuista voi luonnehtia esimerkiksi verraten neuroottisiksi, sisäänpäinkääntyneiksi tai yhteistyöhön haluttomiksi. Mutta ovatko nämäkään piirteet syitä vai seurauksia?
Digitoday
Huono 1
Oliko tämä muka joku uutinen?
ararag
Huono 0
Ns. kiusaajat ovat työyhteisöjen luusereita, jotka pelkäävät usein oman aseman tai statuksen menettämistä. Etenkin asiantuntijaorganisaatioissa saavutetuista eduista, olivat ne mitä hyvänsä, halutaan pitää viimeiseen asti kiinni. Niinpä uusi tulokas tai nouseva kyky koetaan uhkaksi omalle uralle tai nykyiselle statukselle. Saman ilmiön olen havainnut myös innovaatioprosesseissa; muodollista valtaa omaavat haluavat omia hyvät ideat itselleen tai tai jyrätä/tuomita toimivat ajatukset em. syistä. Amen.
Kateellisten maa...
Huono 0
Ei pidä paikkaansa, että vain luuserit kiusaavat, olen sivusta seurannut kun, "pyrkyri" eli psykopaatti, keinoja kaihtamatta hakeutuu ja hankkiutuu asamaansa, valehtelemalla, levittelemällä juoruja työyhteisössä. (hajoita ja hallitse)

Saman ilmiön voit todeta paikoissa joissa ihmiset jonottavat jotain, aina löytyy kyynärpääteknikkoja, eli muut ihmiset eivät ole kuin ilmaa ja haittaavat ko. yksilöä, toisin sanoen joukko luusereita pilaamassa päivän.
moneen junaan
Huono 1
###un tavikset, kun vie meidän friikkien roolitkin.
phr34k
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.