Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Verikoe paljastaa liikakäytön pienellä viiveelläkin

Ura- ja juomaputki voivat kytkeyä toisiinsa

Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

31.8.2007 07:14 Tukholma - Lasilliset työpäivän jälkeen kollegoiden kanssa, firman juhlat, edustustilaisuudet, asiakastapaamiset, kick-offit ja niin edelleen. Alkoholi on usein mukana kuvassa, kun tunnelma on mukava. Monen putki alkaakin juuri työn äärestä, ruotsalaistutkimus viestii.

Alkoholi ei ole vain jonkinlainen epäonnistujien juoma. Tuore ruotsalainen väitöstutkimus nostaa esiin joukon alkoholisoituneita aikuisia, jotka tutkimuksen syvähaastatteluissa kertovat kokeneensa työstään suurta ylpeyttä. Myös työyhteisöllä on ollut heille suuri merkitys. Kun sitten alkoholin käyttö on muodostunut ongelmaksi, ovat esiin nousseet ulkopuolisuuden ja häpeän tunteet.

Joillakin alkoholi liittyy niin "luonnollisesti" omaan arkeen ja työhön, ettei sen lisääntynyttä käyttöä tulla ajatelleeksi ennen kuin siitä alkaa koitua ongelmia, tutkimus muistuttaa. Siihen osallistuneista miehistä osa kuvaakin alkoholia eräänlaiseksi "matkakumppanikseen". Juomisensa he kertovat kasvaneen kuin varkain työhönsä liittyvän suhdetoiminnan seurauksena.

Työelämän ja alkolin keskinäisestä suhteesta Göteborgissa juuri väitelleen Hildegunn Sagvaagin mukaan se, miten työpaikalla suhtaudutaan alkoholiin, on työntekijöiden juomisen kannalta merkityksellinen asia jo paljon ennen kuin juomisesta tulee työn kannalta ongelmallista.

- Alkoholin väärinkäyttöön ei ole olemassa vain yhtä syyllistä, Sagvaag huomauttaa ja toivoo muun muassa terveydenhuollon kehittävän erityisesti työpaikoille suunnattuja menetelmiä alkoholiongelmien ennaltaehkäisyyn ja asioihin puuttumiseen, kun joku työntekijöistä näyttää ajautuvan juomisessaan ongelma-asteelle.

Tuoppien jäljet näkyvät veressä

Kun juominen riistäytyy hallinnasta, ongelmasta puhuminen ei välttämättä tunnu asianosaisesta erityisen helpolta. Lundin yliopistossa onkin parhaillaan kehitteillä menetelmä, joka paljastaisi liikakäytön vielä parin viikon viiveelläkin.

- Monet yrittävät salata ongelman itseltään ja toisilta. Siksi ongelman havaitseminen ajoissa on tärkeää, ja kun ajatellaan esimerkiksi lentäjiä, kuljettajia ja muita vastaavia ammattiryhmiä, voi alkoholin väärinkäyttö olla työtä ajatellen suorastaan vaarallista, sanoo soveltavaan biokemiaan erikoistunut tutkija, tohtori Arthur Varga.

Vargan tutkimuksen tuloksena syntyneen mittausmentelmän ansiosta koehenkilön juomatavoista saadaan tietoa noin viidessä minuutissa, eikä tutkimukseen tarvita kuin tippa verta. Alkoholin käytön paljastaa sen runsaan käytön seurauksena vereen muodostuva aine (fosatidyletanol).

Tutkimusmenetelmän arvellaan etenevän kaupalliseen käyttöön parissa vuodessa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Tukholma - Lasilliset työpäivän jälkeen kollegoiden kanssa, firman juhlat, edustustilaisuudet, asiakastapaamiset, kick-offit ja niin edelleen. Alkoholi on usein mukana kuvassa, kun tunnelma on mukava. Monen putki alkaakin juuri työn äärestä, ruotsalaistutkimus viestii.
Digitoday
Huono 0
Erittäin tärkeä näkökulma. Suomessa tällä saralla olisi asenteissa ja vastuissa paljon tarkastelemisen aihetta. Olen juuri joutunut seuraamaan, aavistelen ei-niinään-harvinaista tapausta, jossa työtehtävien hoitoon on liittynyt alkoholitarjoilua säännöllisesti yli parin vuosikymmenen ajan. Kun se yli 5-kymppisellä alkoi luisua hallinnasta seurasi "hoitoonohjaus" ja parin kuukauden kuluttua fudut kun alkoholi aika ajoin tuoksahti, vaikka juominen huomattavasti väheni ko lyhyen ajan sisällä. Laitoin sitaatteihin tuon hoitoonohjauksen, koska tässä tapauksessa työntekijän suojelemiseksi tarkoitettua sopimusta käytettiin julmalla tavalla häntä vastaan. Hoitoon on ohjattu, kas sehän ei toimi muutaman viikon kuluessa 100 prosenttisesti, saamme antaa kenkää. Hirveää piittaamattomuutta osoittaa työantajalta, että mitään konkretiaa ei ollut sovittu hoidon laadun ja seurannan/tulosten suhteen. Pitkän ajan kuluessa vähitellen kroonistunut sairaus ei mitenkään voi parantua ilman laadukasta, hyvin suunniteltua hoitoa, jota kyllä on saatavissa.
Tyttö takavasemmalta
Huono 0
Google ei löytänyt koko maailmasta kuin tämän artikkelin jossa mainittiin fosatidyletanol.. Onko teillä siis oikeaa tietoa?
ariel57
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.