Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puolassa edullisinta

Suomalainen työntekijä EU:n kalleimpia

10.9.2007 12:50 Työ on Pohjoismaissa EU:n kalleinta. Saksalaisen IMK-tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan Suomen työvoimakustannukset sijoittuvat EU:n kärkiluokkaan. Asiasta uutisoi sanomalehti Dagens Industri maanantaina.

Selvityksen kärjessä olivat Tanska ja Ruotsi, joissa molemmissa työtunnin hinta oli yli 32 euroa.

Suomessa työntekijän palkkaamisen hinta oli viime vuonna keskimäärin 27,21 euroa tunnilta. Teollisuudessa kustannukset olivat 26,3 euroa tunnilta ja palvelualoilla 28,76 euroa tunnilta.

EU:n keskiarvo oli 25 euroa yhdeltä työtunnilta.

Työkustannukset olivat Suomea kalliimpia Luxemburgissa, Belgiassa, Ranskassa ja Hollannissa.

Halvinta työvoima on vertailun mukaan Puolassa, jossa työntekijän maksoi työnantajalle runsaat 6 euroa tunnilta.

Jutun kirjoitti: Jenni Virtanen

Jenni Virtanen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.