Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Brittitutkimus:

Etätyö voi osoittautua aikavarkaaksi

Kuva: Heikki Kainulainen/Lehtikuva

17.9.2007 07:15 Etätyöskentely auttaa ajankäytön haasteissa ja työtehtäviin keskittymisessä, uskovat britit. Monen arjessa etätyöstä tulee kuitenkin aikavaras: tuoreen kyselyn mukaan melkein joka toinen etätyötä tekevistä kokee menettäneensä vapaa-aikaa.

Jopa puolella briteistä työ joustaa jotenkin, joskin monilla ilman selvää sopimusta, kertoo operaattori Orangen tuore tutkimusraportti Beyond Boundaries.

Tutkimuksen mukaan etätyön uskotaan parantavan arkea niin työn kuin vapaa-ajankin kannalta. Kolme neljäsosaa tutkimukseen haastatelluista uskoo etätyöskentelyn avulla voivansa keskittyä paremmin töihinsä. Kaksi kolmasosaa vastaajista pitää etuna työmatkoihin kuluvan ajan säästöä. Peräti 85 prosenttia uskoo etätyön avulla saavansa entistä enemmän irti myös vapaa-ajastaan, vaan kuinka käykään?

Jo etätyötä tehneistä tai tekevistä 45 prosenttia kokee, ettei joustavuus työn teossa ole suinkaan lisännyt laatuaikaa esimerkiksi perheen parissa vaan ennemminkin johtanut työskentelyyn iltaisin ja viikonloppuisin, Orange raportoi haastateltuaan tutkimukseensa kaikkiaan 1440 työntekijää.

Vastaavaan sävyyn etätyöhön liittyvistä ajankäytön haasteista viesti äskettäin väitöstutkimuksessaan ruotsalainen Camilla Kylin (Digitoday 5.9.).

Ruotsalaistutkimuksen mukaan monet etätyötä tekevät kokivat, että työyhteisö suhtautui kotona työskentelyyn epäluuloisesti, mikä aiheutti etätyöntekijöille omanlaisiaan suorituspaineita. Tämä taas vaikeutti kotona työskenneltäessä "vapaalle vaihtamista".

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Etätyöskentely auttaa ajankäytön haasteissa ja työtehtäviin keskittymisessä, uskovat britit. Monen arjessa etätyöstä tulee kuitenkin aikavaras: tuoreen kyselyn mukaan melkein joka toinen etätyötä tekevistä kokee menettäneensä vapaa-aikaa.
Digitoday
Huono 0
Jo etätyötä tehneistä tai tekevistä 45 prosenttia kokee, ettei joustavuus työn teossa ole suinkaan lisännyt laatuaikaa esimerkiksi perheen parissa vaan ennemminkin johtanut työskentelyyn iltaisin ja viikonloppuisin...
...
Ruotsalaistutkimuksen mukaan monet etätyötä tekevät kokivat, että työyhteisö suhtautui kotona työskentelyyn epäluuloisesti, mikä aiheutti etätyöntekijöille omanlaisiaan suorituspaineita. Tämä taas vaikeutti kotona työskenneltäessä "vapaalle vaihtamista".


Ihan näin, siis omasta kokemuksesta voin sanoa.
jjoensuu
Huono 0
lopetin etätyöt. Oli liian helppoa jäädä etätöihin, mutta lopulta sai vähemmän ja vähemmän aikaan ja töiden teko siirtyi yöaikaan ja se taas pisti ihan pöljäks. Huomasi ettei ollut tosiaan enää sitä rentouttavaa hetkeä kotona.

Kyllähän se välillä käy tai sitten ihan ammattimaisesti kokonaan (jolloin siis siihen suhteutuukin ihan erilailla), mutta mulle ei vain sopinut.

Epäluuloisesti ei suhtautunut kuin minä itse.
minä
Huono 0
Etätyö sopi kun olin omalla rahoituksella tutkimushommissa. Kun tuli kiire, säästi aikaa jäämällä himaan kirjoittelemaan, eikä mennyt aikaa matkoihin, kahvi- ja ruokatunteihin ym.

Etätyötähän voi tehdä osana työtä, jos se soveltuu työtehtäviin muuten. Etätyö usein kuvitellaan joksikin 100 % poissa työpaikalta tyyliseksi.. miksi?

Haluaisin karsia etätyöstä siihen liittyvää mystiikkaa ja pelkoja. Jopa julkinen valtakin voisi muissakin kuin juhlapuheissaan lisätä varmasti etätyötäkin ihan omissa hommissaan.

Ja onko etätyötä erilaiset kokoukset ja koulutukset.. kenttätyö.. ?.. asteita on monia.
ariel57
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.