Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Erikseen omille teilleen

Johtajien vaihtoviikot Sysopendigiassa

Sysopendigian pääomistaja Pekka Sivonen katselee myös naapuripöytiin löytääkseen yhtiölle uuden toimitusjohtajan.
Kuva: Timo Poropudas

19.9.2007 17:27 Tietojärjestelmätoimittaja Sysopendigian toimitusjohtaja Jari Mielonen erosi tiistaina yhtiön palveluksesta. Varatoimitusjohtaja Seppo Laaksonen kertoi lopettamisestaan maanantaina.

Varatoimitusjohtaja Seppo Laaksosen lähtö liittyi näkemyseroihin yhtiön kanssa. Sysopendigian hallituksen puheenjohtaja Pekka Sivonen ei halua kommentoida asiaa tarkemmin.

– Kahden johtajan eroamiset eivät liity mitenkään toisiinsa, Sivonen vakuuttaa.

Jari Mielonen on ollut talossa pitkään. Digian toimitusjohtajana hän on työskennellyt vuodesta 2001 lähtien.

– Se on pörssiyhtiön toimitusjohtajalle pitkä aika. Mielonen on ollut kasvattamassa yrityksen 1 100 henkilöä työllistäväksi taloksi, jonka liikevaihto on sata miljoonaa euroa, Sivonen sanoo.

Sysopendigia kuvaa taloudellista kehitystään erinomaiseksi viimeisen vuoden aikana. Tavoitteena on yli 200 miljoonan euron liikevaihto vuoden 2010 loppuun mennessä.

– Olemme vahvempi kuin koskaan. Nyt on vuorossa vahva kansainvälistyminen, ja Mielonen näki sen olevan jonkun muun homma. Hän lähti omasta halustaan. Erkaannuimme erittäin hyvissä väleissä.

Outo aika erota

Outoa asiassa on se, että Mielonen nimitti maanantaina itsensä Laaksosen sijaiseksi telekommunikaatiodivisioonan johtoon, mutta erosi kuitenkin itse heti seuraavana päivänä. Kaiken lisäksi ero tapahtui edellisenä iltana ennen Sysopendigian keskiviikkoista pääomamarkkinapäivää. Mielosta ei tavoitettu keskiviikkona kommenttia varten.

Sysopendigian strategia- ja kehitysjohtaja Tommi Laitinen nimitettiin eilen telekommunikaatiodivisioonan tilapäiseksi johtajaksi.

Mielosen paikkaajaksi, väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi, on nimitetty Sysopendigian teollisuus ja kauppa -liiketoimintadivisioonan johtaja Juha Sihvonen.

– Ekstrovertti, intoa täynnä. Sihvonen on erittäin pidetty, ja johtanut hyvin divisioonaansa. Annoimme hänelle siksi mahdollisuuden, Sivonen sanoo

Nälkäisiä tulijoita riittää

Hallituksen puheenjohtaja ei ota kantaa siihen, halutaanko uusi vakituinen toimitusjohtaja ulkomailta vai Suomesta.

– Olisimme voineet etsiä uutta toimitusjohtajaa hiljaisuudessa, mutta nyt paikka on julkisesti auki. Omassa talossakin on paljon kyvykkäitä ja nälkäisiä työntekijöitä, jotka odottavat siirtymistä uralla eteenpäin.

Heti tiistaina Sivoselle tuli kolme yhteydenottoa. Perjantaihin mennessä hän odottaa 30 kontaktia toimitusjohtajakandidaateilta.

Uusi toimitusjohtaja on talossa suunnitelmien mukaan 3–6 kuukauden kuluttua.

– Pitää varata tietty aika entisistä töistä irtautumiseen. Etsimämme tyyppi tuskin istuu juuri nyt kotona odottamassa uutta työtä.

Jutun kirjoitti: Jukka Behm

Jukka Behm

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.