Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Sietämättömiä määriä” shoppailua

Kolmelle työntekijälle potkut internet-riippuvuuden vuoksi Britanniassa

24.9.2007 07:15 (päivitetty 07:23) Yksi kuntatyöntekijä sai potkut ja kaksi erosi, kun heidän päälliköilleen selvisi, että työntekijät viettivät jopa kaksi tuntia päivittäisestä työajasta verkossa.

Kolmen lähteneen lisäksi Neath Port Talbotin kuntaliitto tutkii kahta muuta työntekijää ja on antanut yhdelle varoituksen, BBC kertoo.

Kuntaliitto aloitti asian tutkimukset huomattuaan eräiden virkamiesten käyttävät huomattavan paljon aikaa verkossa. Liiton johtajat kertoivat havainneensa ”sietämättömiä määriä” shoppailua ja viihteen katselua.

Henkilöstöjohtaja Graham Jonesin mukaan verkossa pitää surffata omalla ajalla. - Työntekijöitä ei ole palkattu shoppailemaan työajalla, hän totesi.

Kolmen lähteneen iät vaihtelivat 21 ja 44 vuoden välillä. Hallinnossa toimineiden kolmen henkilön ansiot olivat 20-25 000 puntaa vuodessa. Kaikkiaan kuntaliitossa työskentelee  7 500 ihmistä.

Ammattiliiton mukaan työnantajalla on osasyy, sillä se on hyväksynyt verkon käytön. Pääsy verkkoon työkoneelta on monelle ihmiselle vastustamaton kiusaus.

Liitto suosittelee, että henkilökohtainen internetin käyttö rajoitetaan lounastuntiin ja että muita aikoina käytetään suodattimia.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Yksi kuntatyöntekijä sai potkut ja kaksi erosi, kun heidän päälliköilleen selvisi, että työntekijät viettivät jopa kaksi tuntia päivittäisestä työajasta verkossa.
Digitoday
Huono 0
Hieno otsikko: raflaafa ja harhaanjohtava, aivan kuin seiskassa. Oikeanlainen otsikko lienee : Työntekijä sai potkut.
viilari ville
Huono 0
Aika helpolla potkut tuli. Pari tuntia työajalla netissä ei ole mitenkään paljon. Helposti menee puoli päivää, tosin osa ihan asiallista tiedonhakua ja digitodaytä lukiessa ;)
Sir Surffari
Huono 0
Kaksi tuntia? Itselläni on hieman turha vakanssi, koko paikka tehtiin vaikka töitä ei todellakaan ole sen vertaa että niitä päivän voisi tehdä. Nyt kello on 11:20, reilussa kahdessa tunnissa olen onnistunut tekemään päivän hommat, seuraavat 5h40min meneekin sitten vain netissä surffaillessa.

Tässä tilanteessa on hieman hankala hahmottaa miten jjoku saa potkut käyttäessään 2h päivästään netissä pyörien..
Jani
Huono 0
Mites Suomessa seurataan? Ei mulla ole ainakaan tiietoa missä kollegat tai alaiset surffailee?
ariel57
Huono 0
Mites Suomessa seurataan? Ei mulla ole ainakaan tiietoa missä kollegat tai alaiset surffailee?

Hyvä niin, kun lakikin kieltää. Tosin ylläpidossa tiedetään kyllä, että mistä huoneesta sitä pornoa katsellaan keskellä päivää. :)
Javapiins Enttöprais
Huono 0
Pitkäaikaistyörrömyyttä ehkäisten, meikä sijoitettiin kunnan virastoon puoleksi vuodeksi... annetut työtehtävät sai tehtyä parissa tunnissa. Se loppuaika sitten menikin netissä oleskelussa.

Sitä oikein tuli odotettua, että tulisi potkut... mutta ei tullut. Onneksi lopulta onnistuin saamaan työpaikan, jossa todella sai tehdä työtä. Tosin netissäkin piää aika ajoin pistäytyä ;)
StapioV
Huono 0
hmm juu.. se että työajalla ei ehkä ole TYÖTÄ jota tehdä, esm suomessa kuntien työntekijöillä on aivan liikaa vapaa-aikaa.. työtä kun ei vaan ole sille kahdeksalle tunnille päivässä, hommat kun tehdään sitä mukaan kun niitä tulee.

nyt sitten kun vapaa-aikaa lupautuu päivälle niin paljon niin osalle työaika on pelkkä vitsi ja he seikkailet ties missä mutta ei työpaikalla sitten hommat tehdään joskus viikon parin jälkeen kerralla pois alta ja sitten taas annetaan kerääntyä niitä tunnin parin hommia viikolta..... uudelleen organisointia tarvittaisiin jotta ongelmasta eroon päästäisiin, se että vapaa-ajalla surffaa netissä on sekin parempi kuin että ei ole työpaikalla laisinkaan.
Janne Granström
Huono 0
Väliäkö sillä surffaatko netissä, ratkotko ristikoita vai pyöritteletkö peukaloita luppoaikana jos kaikki hommasi on tehty...
-K-
Huono 0
Saman voisi tehdä monille esim . sairaaloissa . Olen seurannut tosi pitkään , chattailu ja muu kuuluu yökön tehtäviin , samoin pv vuoroissa jopa..Uskokaa vaan..
Omaistaan hoitava sairaalassa paljon vieraileva
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.