Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jorma Maaninka tilalle

DataInfon Kaihovaara pistää hanskat tiskiin

DataInfoa koskevat isot päätökset tehdään Sonerassa.

25.9.2007 15:35 DataInfo Oy:n toimitusjohtaja Antti Kaihovaara lopettaa tehtävässään. Yhtiön mukaan vetovastuu siirtyy hallituksen puheenjohtaja Jorma Maaninkalle, joka vastaa Suomen SME-liiketoiminnasta TeliaSoneran Integrated
Enterprise Services -liiketoiminta-alueella.

Antti Kaihovaara on runsaan kolmen vuoden aikana luotsannut DataInfo Oy:tä ensin TeliaSoneran tytäryhtiönä ja sitten sen osakkuusyhtiönä.

Tänä aikana DataInfo Oy osti omistukseensa osan DataInfo Solutions -ketjun pisteistä. Yhtiö omistaa liiketoiminnat viidellä paikkakunnalla ja ketjun kokonaispeitto on 26 paikkakuntaa. 
 
 
"TeliaSonera panostaa nyt entistä vahvemmin suurten yritysten ohella myös pieniin ja keskisuuriin yritysasiakkaisiin, joille halutaan tarjota
tieto- ja viestintäratkaisut kokonaispalveluna. DataInfon ollessa kiinteämpi osa meitä, voimme toimittaa asiakkaillemme kokonaan uusia
palveluratkaisuja ja hyödyntää yhteistä osaamistamme nykyistä laajemmin, kertoo Maaninka.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.