Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
It- ja markkinointiosaamista putkiremontteihin

Sarasvuo, Sasse ja Mölsä rakennusbisnekseen

Jari Sarasvuon uusin aluevaltaus on rakennusbisnes.
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

25.9.2007 12:42 Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo, Norvestia Industriesin toimitusjohtaja Jan Sasse ja aiemmin pankkiiriliike FIM:n osakkaana tunnettu Pekka Mölsä ovat hankkineet viiden prosentin osuuden rakennuskonsulttiyhtiö GSP Groupista.

Jari Sarasvuolle, Jan Sasselle ja Pekka Mölsälle on myös varattu paikka GSP:n hallituksessa.

Samalla myös sijoitusyhtiö Norvestia hankki 25 prosentin osuuden GSP Groupista.

Sarasvuo aloittaa internet-konsultointyhtiön Sataman toimitusjohtaja kunhan hänen Trainer's Housen hyväksytty ostotarjoustulee voimaan. Sasse puolestaan on Sataman entinen toimitusjohtaja, joka lähti talosta kun liiketoiminta ei saavuttanut suunniteltuja tavoitteita.

GPS Group on neljä vuotta sitten perustettu rakennusalan asiantuntijaorganisaatio, joka on toteuttanut muun muassa vanhusten palvelutaloketjun ja Laattapisteen myymäläkonseptin.

Yhtiön tämän vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 38 miljoonaa euroa ja se työllistää 50 henkilöä.

GSP:n perustajat Ilkka Kilpimaa ja Juha Jokela säilyvät yhtiön pääosakkaina. Omistajiin kuuluu myös 11 yrityksessä työskentelevää avainhenkilöä.

Norvestialle GSP-kauppa on ensimmäinen askel yhtiön uudessa teollisuussijoitusstrategiassa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.