TU voitti Aditron sopimuskiistassa

4.10.2007 22:02 DNA:n matkaviestinasiakaspalvelun ja DNA:n Pohjois-Suomen henkilöstön työnseisaus on päättynyt. Työnseisaukseen osallistunut henkilöstö palaa normaalisti töihin perjantaina 5. lokakuuta.
DNA:n asiakaspalvelua hoitavan alihankintayritys Aditron ja DNA:n Oulun toimipisteen toimihenkilöiden jo alkaneet lakot päättyvät. Myös lakon laajeneminen perjantaiaamuna valtakunnalliseksi peruuntuu.
Aditron toimihenkilöihin noudatetaan jatkossakin tietoliikennealan työehtosopimusta, jonka sopijaosapuolia ovat Toimihenkilöunioni ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry.
Toimihenkilöunioni TU ja DNA pääsivät myöhään torstai-iltana piirisovittelija Esa Longan johdolla sopimukseen toimihenkilöihin noudatettavasta työehtosopimuksesta.
- Olen sekä DNA:n että asiakkaidemme puolesta erittäin tyytyväinen siihen, että asiassa päästiin sovintoon. Uskon myös henkilöstön olevan tyytyväinen työrauhan palattua. Tilanteen ratkettua asiakaspalvelumme pääsee ripeästi takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, DNA:n konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (9)
Perusteluja? Muuten kommenttisi on hyödytön ja oletan että olet Aditron palveluksessa.
Todennäköisesti väkeä ei palkata ihan niin paljoa kuin oli suunniteltu, ja palkatusta väestä koitetaan saada enemmän irti. TU on tehtävänsä tehnyt, laskun maksavat DNA:n työntekijät, ja ne jotka eivät tämän takia sinne töihin pääse.

Oletko aivan idiootti ? Kyllä tyhmyyskin on luonnollista, mutta tuolla määrällä jo evoluution vastaista.