Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Accenture ja Talentum valitsivat

Nokian Simonson palkittiin vuoden talousjohtajana

Rick Simonson.
Kuva: Lehtikuva

5.10.2007 10:53 Konsulttiyritys Accenture ja mediakonserni Talentum valitsivat Nokian Rick Simonsonin vuoden talousjohtajaksi.

Vuoden talousjohtaja valittiin liikevaihdoltaan Suomen sadasta suurimmasta yrityksestä toisena vuonna peräkkäin.

– Viimeisen vuoden aikana Nokia on tehnyt useita merkittäviä yritysjärjestelyjä, julkistanut vuoden 2008 alussa voimaan tulevan uuden organisaationsa sekä esitellyt käänteentekeviä uusia tuotteita ja palveluita. Modernin talousjohtajan tehtävänä on etsiä uusia kasvumahdollisuuksia, jotka tuottavat lisäarvoa yrityksen omistajille, valintaa perusteltiin.

Valintaan vaikuttivat erityisesti yhtiön hyvin kehittyneet tunnusluvut, jotka ovat erityisen tärkeitä talousjohtajille ja luonteeltaan sellaisia, joihin talousjohtaja voi toimillaan vaikuttaa, kerrottiin Accenturen tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

.