“Sähköpostiton perjantai” leviää yrityksissä Yhdysvalloissa
8.10.2007 07:00 Yhdysvalloissa sähköpostiin kyllästyneet työntekijät ovat useissa yrityksissä julistaneet perjantain sähköpostittomaksi päiväksi. Tarkoitus on lisätä henkilökohtaista kanssakäymistä.
Viime perjantaina 150 Intelin insinööriä aloitti Zero E-mail Fridays-kampanjan. Sähköpostin käyttö ei ole kokonaan kielletty, mutta kaikkia rohkaistaan puhelinsoittoihin ja henkilökohtaisiin tapaamisiin.
– Tarkoituksena on saada aikaan vapaata ajatustenvaihtoa ja ideoita, insinööri Nathan Zeldes totesi yhtiön blogissa.
Sähköpostittomat perjantait ovat käytössä myös esimerkiksi matkapuhelinoperaattori U.S. Cellularissa ja tilausten vastaanottoon erikoistuneessa PBD Fullfillment Servicessä Georgiassa.
Sähköpostitulvaan on keksitty myös toisenlainen ratkaisu: ns. sähköpostin vararikko. Se tarkoittaa koko Saapuneet-kansion tuhoamista tai arkistoimista ja aloittamista alusta.
Tällaista harrastavat USATodayn mukaan esimerkiksi teknobloggarit Jeff Nolan, Michael Arrington ja Vanessa Fox.
Tutkimuslaitos IDC:n mukaan joka maailmalla kulkee päivittäin 39,7 miljardia sähköpostiviestiä, 17,1 miljardia automaattivastausta ja 40,5 miljardia roskapostiksi luettavaa viestiä. Ylemmät toimihenkilöt vastaanottavat keskimäärin 140 viestiä päivässä Yhdysvalloissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin
27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (11)
ja keskustellaan eri kantoja.En kannata sähköpostiaktiivisuutta.
lyhyt ja ytimekäs
- Päinvastoin kun SMS, älä odota vastausta heti äläkä provosoidu
vastaamaan heti, jos jollain on niin kiire niin ne soittaa
- Unohda kaiken maailman ketjukirjehömpötykset!
- Vitsit ovat mukavia mutta hauskuus siinäkin hukkuu määriin.
- Kaikki sähköpostit joita ei ole viikon aikana avannut (ehtinyt!) voi
perjantaina tuhota.
Yritetään yhdessä pelastaa tämä loistava työkalu ennenkuin on liian myöhäistä
perjantaina tuhota.
Kaikesta muusta olin samaa mieltä -- paitsi tuosta viimeisestä. Ja top-postaajat/replyäjät kun saisi vielä jotenkin kitkettyä spostaajien joukosta, niin ... ;)
Onko kyseessä jokin sääntö, jonka mukaan se ei ole oikein?
Useimmiten toppostaaminen on kätevin tapa sähköpostitella - myös vastaanottajan kannalta.
Pitkiin keskusteluluonteisiin viestiketjuihin se sopii toki huonommin.
Toimitaan tilanteen mukaan aina parhaaksi katsomallamme tavalla...
Viestejä ei koskaan pidä käsitellä saapumispäivänä - tällä tavalla saa turhien viestien tulvan tukahtumaan melko mukavasti.