Vapaudessa piilee väsymisen vaara

Pelkkä vapaus työtehtävien, -ajan ja -paikan suhteen ei takaa, että stressi pysyisi loitolla.
Kuva: Marja Airio / Lehtikuva
12.10.2007 07:19 Tukholma - Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on monen mielestä työtyytyväisyyden avaintekijöitä. Vapaus voi kuitenkin myös väsyttää, varoittaa toimihenkilöjäsentensä tuntoihin perehtynyt ruotsalainen ammattijärjestö Sif.
Lapset ja nuoret kaipaavat selkeitä rajoja, sanovat aikuiset - ja unohtavat toisinaan, että jonkinlaiset rajat ovat eduksi myös työelämässä.
Tähän tapaan voi tulkita ruotsalaisen toimihenkilöjärjestö Sif:n tuoretta tutkimusta. Tarkastelussa olivat jäsenistön kokemukset "rajattomasta työstä" eli ammatillisesta roolista, jossa työntekijä itse voi pitkälti vaikuttaa työtehtäviinsä, työaikaansa ja työn tekemisen paikkaan.
Tutkimukseen osallistuneista useimmat pitivät työnsä vapaudesta. Monet kuitenkin kokivat vapautensa samalla taakaksi: omalle työlle oli vaikeaa asettaa rajoja, kun ajatuksissa pyöri mahdollisuus aina vain parempaan suoriutumiseen. Seurauksena tästä onkin päivien venyminen ja lopulta stressi, Siftidningen raportoi. Sen mukaan neljä kymmenestä työntekijästä koki työhönsä liittyvää negatiivista stressiä.
Neljä vastaajaa kymmenestä kertoi tekevänsä töitä vapaa-ajallaan vähintään kerran viikossa ja 13 prosenttia vastaajista luki työsähköpostiaan päivittäin työajan ulkopuolella.
Tutkija Cecilia Beskowin mukaan rajoiltaan joustavassa työskentelyssä johtajuus saa aivan omanlaisensa merkityksen.
Esimiehen tehtävänä on Beskowin mukaan pitää huolta myös siitä, etteivät työntekijä tee liikaa töitä. Parantamisen varaa olisi tähän liittyen muun muassa palautteen antamisessa. Useampi kuin joka kolmas tutkimukseen osallistuneista koki saavansa esimieheltään liian vähän palautetta. Tietämättömyys esimiehen odotuksista selittäneekin osin sen, että työntekijöillä on vaikeuksia asettaa rajoja omille suorituksilleen.
Tutkimukseen osallistui 440 toimihenkilöä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin
27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (9)
Eiköhän ole helpompaa siirtyä sieltä vapaudesta kontrolloidumpaan ympäristöön (suorittava työ ym.), kuin toisinpäin...
Eiköhän ole helpompaa siirtyä sieltä vapaudesta kontrolloidumpaan ympäristöön (suorittava työ ym.), kuin toisinpäin...
Järkeä tarvitaan siis tavoitteiden asettamiseenkin!
Pidän paljon enemmän käytännöstä missä on selkeät työajat, ja kaikki mikä on tekemättä on tekemättä. Eikä tarvitse sitten selitellä ettei ole ehtinyt tai kerinnyt. Kuten taas vapauden ja etätöiden kanssa käy helposti.
Minä lähdin ennen kuin katkesin ja työni jaettiin yhdelle tilalleni tulleelle ja kahdelle muulle. Tilalleni tullut oli siis selvästi viisaampi (ja kokeneempi) kuin minä, kun ei suostunut orjasopimukseen.
Olen ollut työelämässä n. 40 v., ja saanut siitä ajasta n. 10 vuotta tehdä melko vapaasti työtehtäviäni, myös ihan
vapaa-ajallakin, kännykäthän ovat olleet käytössä sitä vaten jo vuosikymmeniä. eikä pelkästään johtoportaassa,
vaan myös johtoportaan siht./assistententeilla, jotka hoitavat suuren osan pomoporukan käytännön töistä.
En millään muotoa ollut koskaan tuntenut itseäni työmarkomaaniksi, varmaankin johtuu aika paljon siitä, että
mieheni yksityisyrittäjnä on "aina töissä", joten minulle on ollut ihan luontevaa olla "aina tavoitettavissa", enkä todellakaan
saanut siitä mitään stressiä.
Tämä oli siis ennen sitä, kunnes osastoni myytiin erääseen multikansainväliseen yritykseen, jossa pelkkä patsastelu
aamulla työpaikalla tiettynä kellonaikana olikin se tärkein asia, siis näyttäytyminen, viis siitä, missä porukka nolvehti kaiken
päivää.
Aamun näyttäytyminen ennen klo 9. oli ihan kynnyskysymys, kellokorttiahan ei tietenkään ollut, joten ihan vapaasti sai tehdä
töitä ihan miten pitkään hyvänsä, eikä työmatkalla kotoa töihin - tai töistä kotiin - hoidettuja puheluja (huom. langaton kuuloke) noteerattu
mitenkään.
Silloin kyllä rupesi rassaamaan suoranainen vainoaminen ko. multikansainvälisen yrityksen ihan lapsellinen jenkkiholhousmalli
vanhalle konkarille, joka sentään oli valtiojohtoisessa yrityksessä pärjännyt mainiosti 24 v., ja suorittanut hommansa aina yli
tavoitteiden, opiskellut siinä sivussa ammattitaitoaan kehittäkseen, koska työpaikalla oli ajantarkkailujärjestelmä, joka rekisteröi myös
PLUS-tunnit, joita voi aina käyttää tarvittaessa.
Eipä todellakaan ollut minkäänlaista stressiä työajan venymisestä sinne-tai- tänne. Pääasia oli kummallekin osapuolelle täysin
kirkas se, että homma toimii, minkäänlaisia keinotekoisia häkkejä ei työntekijälle pidä tehdä, niinkauan kuin työt tulee tehtyä.
Kuvottaa ajatuskin joihinkin kaavoihin määrätyt työajat, ja että kun heittää henkselit naulaan duunin jälkeen, niin se on siinä.
Eipä monikaan aivoillaan töitä tekevä moiseen pystyy, kyllä ne työasiat vakavasti töihinsä suhtautuvan pääkopassa kelluvat
vuorokauden ympäri, eikä mitenkään negatiivisessa mielessä, vaan moni juttu kolahtaa usein ihan vapaa-ajalla, kun töissä
saattaa olla liiankin monta asiaa yhdellä kertaa tekeillä.
Jees-jees, kyllähän se näinkin menee, mutta tulostavoitteiden pitäisi olla yhdessä neuvoteltuja, eikä jenkkityyliin saneltuja.
Tuppaa tosiaan olemaan jenkkien tapana vähintäänkin, että edellisvuoden hyvien saavutusten päälle tyrkätään vielä useita kymmeniä prosentteja lisää saavutettavaksi, että saisi edes palkkansa ansaittua, - tulosbonuksethan valuvat koko EMEA:n alueen laiskamatojen huonoihin tuloksiin.
Koska Pohjoismaat perinteisesti tuottavat mille hyvänsä multikansallisille yrityksille pelkkää voittoa, vaikka heidän mielessään koko Pohjoismaat ovat , kuin possun saparo isossa siassa, noin taaloissa mitattuna, tärvätään kyllä mielin määrin valuuttaa ties minne, muka halvemman työvoiman maihin, ja tulee "persnettoa" pilvin pimein, josta sitten ollaan hyvin hiljaa.
Palvelun tasosta ei ole eden puheentyngäksi, siellä sateelliittimaissa, minne mm. puhelipalveluja tungetaan.
Hlöstö ei osaa edes auttavasti mitään muuta kieltä, kuin omaa mongerrustaan, joten jos asiakkaat ohjattaisiin pelkästään niihin palvelunumeroihin, loppuisivat asiakkaat, koska kyllä myös ihan täällä korpisuomessakin on asiakkaita, jotka tarvitsevat järjellistä palvelua asiantuntemuksella.
Eikä myöskään mitkään atk-isokone-palvelimien valvonta - tai huolto-päivystys -toiminta ihan niin vaan toimi jostain Virosta käsin, jos ongelma on Suomessa.......
Niiettä järjen käyttökin on edelleenkin Suomessa sallittu, ja uskon, että aivopestyt jenkkipuunatut - ja duunatut- johtajat tajuavat nostaa sen Leijonan pöydälle.
Tanskalaiset ja ruåttalaiset kyllä pitää puoliansa, mutta kuis on meidän Leijonapaitojen? Puskissa hymistellään omia mantrojaan, suoraan "oppikirjojen" mukaan.
Ryhtiä, pomot itsellenne, kun alammaisiltanne vaaditte selkänahkasta karvatkin irti melko rankoila, jatkuvasti lisääntyvillä tavoitteillanne, jotta oma bonustilinne kvarttaleittain näyttää plussaa, ja vuoden lopussahan sitten on varsinainen rahanjako pomoille.
Jotkut työntekijät sitten saavat jotain murusia, mitä hilseen yli jää, ja joillekin ei sitten niin mitään, vaikka tavoitteet on tehty.
Jos pärstä ei miellytä, ja mielipeteitensä lausuu, ei ole mikään syy.
Samaan hengenvetoon totean, että yhtälö toimii parhaiten, jos työnantaja ei aseta mahdottomia tavoitteita. Jos työntekijä aika ajoin ylittää tavoitteen ja saa siitä bonuksen, on pitkän aikavälin tulokset melko messeviä sekä yritykselle, että työntekijälle.