YTN: Laaja seisaus tulossa tietoliikennealalle
18.10.2007 13:53 Ylemmät Toimihenkilöt YTN jätti torstaina tietoliikennealalle lakkovaroituksen. Samalla YTN on julistanut alalle ylityökiellon, joka alkaa huomenna perjantaina.
Lakkovaroitus koskee noin 4 000 alalla toimivaa ylempää toimihenkilöä.
YTN:n mukaan työtaistelutoimenpiteet alkavat perjantaina 2.11.2007 ylempien koko alan kattavalla työnseisauksella. Työtaistelun piirissä olevista yrityksistä suurimmat ovat Elisa-konserni ja TeliaSonera-konserni.
YTN:n ja Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliiton TIKLIn käymät työehtosopimusneuvottelut katkesivat perjantaina 12.10.2007.
Sopimusneuvottelut kariutuivat kiistaan palkankorotuksista, työaikakorvauksista ja soveltamisalasta. Erityiskysymykseksi nousi ylempien toimihenkilöiden oikeus valita oma luottamusmies kaikkiin sopimusalan yrityksiin.
TeliaSonera-konsernissa YTN-liittojen lähes 1 000 jäsenellä ei ole oikeutta valita omaa luottamusmiestä.
YTN:n puheenjohtaja Sture Fjäder toteaa YTN:n olevan valmis pitkäänkin lakkoon.
- Jatkamme työtaistelutoimenpiteitä niin pitkään kuin on tarpeellista. Kysymys on ylemmille toimihenkilöille kuuluvista työelämän perusoikeuksista, jotka on aika saada kuntoon tälläkin alalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin
27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (10)
AKAVAlainen yksityisen sektorin neuvottelujärjestö, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, on tänään18.10 jättänyt telealalle työtaisteluvaroituksen. Ylityökielto alkaa heti huomenna 19.10 . Lisäksi olemme ilmoittaneet lakosta jonka ensimmäiset toimenpiteet alkavat 2.11 mm Elisa-konsernissa ja TeliaSonera-konsernissa. Lakko koskee kaikkia alalla toimivia ylemmän toimihenkilön tehtävissä ja toimihenkilötehtävissä toimivia Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n jäsenjärjestöjen jäseniä. JOS SIIS OLET JOKO TOIMIHENKILÖ TAI YLEMPI TOIMIHENKILÖ JA OLET AKAVALAISEN LIITON JÄSEN LAKKO KOSKEE SINUA JA SUNUN PALVELUSUHTEEN EHTOJASI.
Lisätietoja saa menemällä sivulle www.ytn.fi tai soittamalla päivystävään puhelimeen 040-35423671
Edunvalvontaterveisin
Sture Fjäder
YTN:n puheenjohtaja
http://www.digitoday.fi/tyo-ja-ura/2007/10/17/Sonera+ja+Elisa+vaarassa+seisahtua/200725849/66
http://www.digitoday.fi/tyo-ja-ura/2007/10/17/Sonera+ja+Elisa+vaarassa+seisahtua/200725849/66
Nämä työnseisaukset ovat nk hyppylakkoja, tehdään kuten Lääkäriliitto teki n v99-00. Puolipäiväisiä intervallilakkoja.
Jos kuulut YTN:n alaiseen liittoon ja työpaikkatietosi ovat ajan tasalla omassa liitossasi, saat tiedotteen kotiisi. Jos et saa, ota yhteys omaan liittosi, siellä tiedetään..
TU:n linja on aivan toinen kuin YTN:n.
Ota selvää asiasta jos olet ylempi toimihlö.