Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Korrekti kielenkäyttö ei aina kannata?

Brittiprofessori kehottaa kiroilemaan töissä

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

19.10.2007 07:19 Voi per...jantai! Professori Yehuda Baruchin tutkimuksen mukaan voimasanojen käytöstä työpaikalla voi olla hyötyä, kunhan kiroilu ei ole luonteeltaan loukkaavaa eikä hyökkäävää. Asiakkaidenkin edessä on syytä pitää kieli kurissa.

Asiallista kielenkäyttöä ja hillittyä käyttäytymistä on totuttu pitämään työ- ja liike-elämän perussääntöinä. Brittiläinen johtamistaidon professori Yehuda Baruch on kuitenkin tutkimuksensa nojalla valmis kumoamaan säännön - ainakin työpaikoilla, joissa henkilöstöllä on tähän jo taipumusta pomon poistuessa kuuloetäisyydeltä.

Norwich Business Schoolissa valmistuneen tutkimuksen mukaan epäsovinnaisella ja joskus jopa epäkohteliaalla kielenkäytöllä voi työelämässä olla myönteisiä seurauksia muun muassa ryhmähengen kannalta.

Asiakkaiden läsnäollessa on Baruchin mukaan syytä pitää kieli kurissa, mutta työntekijöiden keskinäiseen kielenkäyttöön ei esimiesten hänen mukaansa pitäisi puuttua kovalla kädellä.

— Tutkimuksemme osoittaa, että useissa tapauksissa kielletyksi katsottu kielenkäyttö palvelee ihmisten tarvetta luoda ja ylläpitää keskinäistä solidaarisuutta. Samoin se auttaa stressistä selviytymisessä. Tällaisen kieltäminen kostautuu, Barcuh sanoo yliopiston lehdistötiedotteessa, vaikka toisaalta muistuttaakin, ettei aivan kaikenlainen kiroileminen ole eduksi. Mikäli voimasanoja käytetään loukkaavasti tai hyökkäävästi, eivät ne suinkaan lievitä vaan lisäävät stressiä työyhteisössä.

Kielenkäytön tiukkaa säätelyä ja kielten kurissa pitämistä brittitutkija pitää merkkinä vahvasta johtajuudesta. Liian tiukkaa linjaa hän kuitenkin kehottaa varomaan. Baruchin mukaan johtajien tulisikin kuunnella herkällä korvalla, miten heidän alaisensa suhtautuvat voimasanojen käyttöön ja jättää huomauttelu sikseen, vaikka alaisten kielenkäyttö ei täysin vastaisi omaa näkemystä soveliaista sanavalinnoista.

Baruchin havaintojen mukaan nuoremmat johtajat olivat varttuneita sallivampia kielenkäytön suhteen. Kautta linjan työyhteisöissä oli kuitenkin selvää se, ettei asiakkaiden edessä tai välittömässä läheisyydessä kiroilla. Sitäkin vapaampaa sanankäyttö oli kuitenkin heidän lähdettyään tai henkilöstön omissa tiloissa.

Tutkimus kiroilusta työelämässä on julkaistu myös tuoreimmassa Leadership and Organization Development Journal -tiedejulkaisussa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Voi per...jantai! Professori Yehuda Baruchin tutkimuksen mukaan voimasanojen käytöstä työpaikalla voi olla hyötyä, kunhan kiroilu ei ole luonteeltaan loukkaavaa eikä hyökkäävää. Asiakkaidenkin edessä on syytä pitää kieli kurissa.
Digitoday
Huono 0
no voi ny helvetti että saa alkaa kiroolemaan f-securen konttorissamme koodaripiirissämme... voi perse ja john travolta!
äf-sekuren nörtti
Huono 0
tuo nimenomaan tarkoittaa puhuttua viestintää. puhuessa voi sanoa että mitä v*ttua ja hymyillä päälle, mutta jos menet sen kirjoittamaan mailiin niin vastapuoli ymmärtää nopeasti väärin (tai oikein, tulkinta riippuu katsantokannasta).
juke
Huono 0
Tää on kumminkin alue, joka on suomalaisten perinteinen vahvuus, uskoisin. Toki tätä vahvuutta voi edelleen kehittää ja jalostaa.
Haista Kaapas...
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.