Sysopendigian jättänyt Jari Mielonen suuntasi Sanakoon

Vaihto Sanakoon tuo muistoja Jari Mieloselle Digian alkuajoilta.
23.10.2007 10:16 Sysopendigiasta hieman oudoissa olosuhteissa lähtenyt Jari Mielonen on ilmestynyt kieliohjelmistoja tuottavan Sanakon toimitusjohtajaksi.
Jari Mielonen työskenteli Sysopendigialla vuodesta 2001, aluksi Digian toimitusjohtajana ennen yritysten yhdistymistä vuonna 2005. Hän jätti taakseen yrityksen, jolla on sadan miljoonan euron liikevaihto ja 1100 hengen työvoima. Sanakon liikevaihto oli viime vuonna noin kymmenys Sysopendigian vastaavasta ja työntekijöitä on noin 60.
Mielonen kertookin, että Sanakon ohjaimiin tarttuminen tuo hänelle mieleen ajat, jolloin hän siirtyi Soneralta tuolloin startup-vaiheessa olevaan Digiaan.
- Sanakolla on edelleen erinomainen mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa ja tehdä se kannattavasti, Mielonen katsoo. Hän aikoo myös huolehtia globaalin markkina-aseman vahvistamisesta.
Ohjelmistoyhtiö Sanako on kielistudioiden valmistaja, jonka tavaramerkkejä ovat muiden muassa Tandberg Educational ja Auditek. Sanakon hallitus näkee Mielosen nimityksen alkuna merkittävälle yhtiön kehitysvaiheelle. Hänen pitkän kokemuksensa kansainvälisessä ohjelmistoliiketoiminnassa uskotaan auttavan yhtiötä olennaisesti vahvistamaan asemaansa opetusteknologian alueella.
Sanako tavoittelee eilen voimaan astuneella nimityksellä nopeampaa kasvua. Matti Laakso, joka oli Sanakon toimitusjohtajana helmikuusta 2005, jatkaa yhtiön talousjohtajana.
Jari Mielonen kertoo keskustelujen Sanakon kanssa alkaneen vasta sen jälkeen, kun hän oli Sysopendigian jättänyt syyskuun puolenvälin jälkeen.
- Sanako ei vaikuttanut päätökseeni, Mielonen sanoo.
Kummastusta herätti, kun Jari Mielonen nimitti itsensä Sysopendigiasta eronneen Seppo Laaksosen sijaiseksi syyskuussa, mutta erosi kuitenkin itse heti seuraavana päivänä. Mielonen ei halua valaista lähtöpäätöksensä syitä.
- Asia on jo historiaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista
11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













