Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ilman viime hetken ratkaisua

Hollywoodin tarinatuotanto tyssää maanantaina

3.11.2007 00:15 Hollywoodin käsikirjoittajien lakko näyttää nyt enemmän kuin todennäköiseltä. Lakko alkaa maanantaina puoliltapäivin paikallista aikaa, jos viikonlopun aikana ei saavuteta sopua.

Draaman hollywoodimainen viime tipan ratkaisu ei ole lainkaan selviö, sillä suurimmat kiistakysymykset, kuten käsikirjoittajien saamat korvaukset dvd-jakelusta, ovat jumittaneet tähän asti tehokkaasti.

Neuvottelujen osapuolina ovat käsikirjoittajia edustava Writers' Guild of America ja studioita edustava Alliance of Motion Picture and Television Producers. WGA perää parempien dvd-ansioiden lisäksi rahaa tv-ohjelmien ja elokuvien internet- ja mobiilijakelusta.

Lakon kestoa ei ole kiveen hakattu, mutta lyhytkin seisaus haittaisi välittömästi päivän kuumiin puheenaiheisiin tarttuvia ohjelmia, joista näkyvin esimerkki lienee Los Angelesissa kuvattava Tonight Show with Jay Leno.

Joidenkin arvioiden mukaan lakko ajaisi Yhdysvaltain televisio- ja elokuva-alan pahimpaan kriisiin sitten 1980-luvun. Pahimmillaan analyytikot ovat povanneet alalle miljardin dollarin menetyksiä.

WGA ja AMPTP ovat valmiita viime hetken neuvotteluihin, mutta kummankin katseet ovat ainakin Wall Street Journalin mukaan kääntyneet jo lakkovalmisteluihin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.