Tellabsin pääjohtaja eroaa
9.11.2007 14:19 Amerikkalaisen tietoliikenneyhtiö Tellabsin pääjohtaja ja hallituksen jäsen Krish A. Prabhu jättää tehtävänsä maaliskuun 2008 alkuun mennessä.
Tellabsin hallitus on nimittänyt seuraajan löytämiseksi työryhmän, jota johtaa William F. Souders. Lähtöön ei liity dramatiikkaa.
– Tellabs on menestyksekkäästi laajentanut tuotevalikoimaansa, luonut uusia suhteita merkittäviin palveluntarjoajiin ja edistynyt suunnanmuutoksessaan. Tämä on oikea hetki käynnistää seuraava kehitysvaihe uuden pääjohtajan johdolla, yhtiön jättävä Krish A. Prabhu sanoi.
53-vuotias Prabhu on toiminut Tellabsin pääjohtajana vuodesta 2004.
Tellabs ilmoitti myös lisäävänsä omien osakkeidensa ostoja. Hallitus korotti takaisinosto-ohjelmaa 600 miljoonalla dollarilla, ja kun edellistä ostomandaattia on jäljellä vielä 176 miljoonaa, valtuudet kattavat noin 22 prosenttia takaisinostamattomista osakkeista.
Tellabs kehittää tietoliikenneverkkoja ja yhtiöllä on Suomessa noin 490 työntekijää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Gmail voi ohittaa Hotmailin vuoden loppuun mennessä
10.02.2009 ComScoren mittausten mukaan Gmaililla ja Hotmaililla voisi molemmilla olla reilut 40 miljoonaa käyttäjää loppuvuonna.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













