Ex-IS-pomo: Mediayhtiöt menettävät kolmanneksen henkilöstöstään

Ilta-Sanomien ex-päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä julkisti Kirjansa Helsingissä tänään.
Kuva: Ville Männikkö / Lehtikuva
15.11.2007 15:31 Markkinoiden myllerrys pakottaa vanhat mediayhtiöt vähentämään kolmanneksen henkilöstöstään, ennustaa entinen päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä.
Internet myllertää mediataloja ja väistämättä syö suuren osan niiden kannattavuudesta, Taloussanomien ja Ilta-Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä arvioi torstaina julkistetussa kirjassaan.
Journalistiseksi tutkimukseksi kirjaansa luonnehtiva toimittajakonkari Pietilä on omien kokemustensa ja yli 30 mediavaikuttajan haastattelun pohjalta koonnut kansien väliin yleistajuisen esityksen jo täydessä käynnissä olevasta median taloudellisesta ja sisällöllisestä kumouksesta.
Muutos Suomessa noudattaa Pietilän mukaan edelläkävijämaiden, USA:n ja Ruotsin mallia pari vuotta jäljessä. Hänen mukaansa Suomi on näitä maita jäljessä, koska sanomalehdillä on täällä ollut poikkeuksellisen suuri osuus mainoskakusta.
Uutismateriaalin siirtyessä nettiin ilmaisen tiedonvälityksen osuus samalla kasvaa. Netin ohella maksutelevisiot nakertavat perinteistä tv:tä ja etenkin Yleisradiota.
– Muutokset ja melkoiset saneeraukset ovat edessä perinteisessä mediassa. Sanomalehtien toimittajakunta vähenee 30–40 prosenttia, Pietilä ennustaa.
Median muodonmuutos vie suuren osan yhtiöiden tuloista. Verkosta ei kerry samaan tahtiin tuloja kuin mihin paperiset sanomalehdet ja lupamaksuilla toimivat yleisradioyhtiöt ovat tottuneet. Netin osuus mediayhtiöiden työmäärästä ja tuotevalikoimasta kasvaa, mutta samalla tulot pienenevät. Mediayhtiöt ovat hätää kärsimässä, kun printtilehtien tulot vähenevät ja verkon ilmoitushinnat ovat alhaiset.
Kun uutisia ja muuta materiaalia julkaistaan nopeasti montaa eri kanavaa pitkin, toimitusten ja toimittajien työstä yhä suurempi osuus on tällaisen ”bulkin” lapioimista. Pietilä luonnehtii toimittajia mediatyöläisiksi.
Iltapäivälehden entinen ykkösmies uhraa kirjastaan paljon tilaa viihteellisyyden määrän taivasteluun. Tiedotusvälineet tavoittelevat mahdollisimman suurta yleisöä:
– Uutisteollisuus on muuttunut pörssivetoiseksi. Taloudellisen tuloksen tekeminen on lähtökohta tuotannossa. Sisältö tehdään kysyntälähtöisesti, eli viihteellisyys on kasvanut.
– Median kriittisyys on vähentynyt. Monet mediat syövät vallanpitäjien kädestä eli ovat pullasorsia, Pietilä paheksuu.
USA:n esimerkkeihin viitaten hän arvioi median arvostuksen laskevan ainakin vaativimman yleisön parissa. Hän ennustaa asiajournalismista tunnettujen perinteisten yhtiöiden ja toimitusten joutuvan tulevina vuosina ottamaan pari askelta takaisin kohti juuriaan.
Vaikka viihteellisyys tuli jo uutisiin, asiajournalismiin painottuville tiedotusvälineille saattaa löytyä myllerryksessä uutta kysyntää kun median pääjoukot rynnivät viihteeseen. Pietilä uskoo, että asiajournalismilla ratsastavat vanhat tutut toimijat. Markkinatulokkaiden mahdollisuuksiin Taloussanomien ensimmäinen päätoimittaja ei enää usko:
– Erittäin epätodennäköistä, että joku tulee totaalisesti tyhjästä ja räjäyttää pankin. On epätodennäköistä, että joku pumppaisi kymmeniä miljoonia (euroja) ja rakentaisi totaalisesti uutta. Tämän ovat osoittaneet myös viime aikojen lopetukset ja muodonmuutokset.
Taloussanomat kuuluu SanomaWSOY-konserniin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi












