Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Brittitutkimus:

Kunto ja halut heikkenevät jos työssä on kurjaa

Brittitutkijat vahvistavat monen arkisen kokemuksen: jos töissä on kurjaa, fiilis seuraa usein vapaa-ajallekin. Siitä kärsivät esimerkiksi ruokavalio, kunto ja parisuhde.

16.11.2007 07:16 Jos työpäiväsi on ollut hyvä, harrastat seksiä kumppanisi kanssa, kuntoilet ja syöt pikaruoan sijaan jotain parempaa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kurjan työpäivän päätteeksi, väittävät asiaan paneutuneet britit.

Työtyytyväisyyden roolia yleisessä hyvinvoinnissa ja terveydessä ei ole syytä vähätellä, viestii tuore brittitutkimus, jossa työntekijöiden tuntoja selvitettiin kyselylomakkeen ja stressitasoa sylkinäytteiden avulla. Tutkimukseen osallistujat poimittiin väkijoukosta kahdellakymmenellä työmatkaliikenteen asemalla.

Psykologi David Moxonin johdolla toteutettuun tutkimukseen osallistuneista lähes joka toisella on omien sanojensa mukaan kurja työpäivä vähintään kerran viikossa. Lähes yhtä moni uskoo työperäisen huonon fiiliksen vaikuttavan haitallisesti myös terveyteensä ja kotielämäänsä.

Tutkijoiden kokoaman kuvan mukaan kurjalta tuntuvan työpäivän seurauksena halukkuus kuntoilun tai seksin harrastamiseen putoaa puoleen, kun taas pikaruokaan turvaudutaan tuollaisen päivän jälkeen kaksinkertaisella todennäköisyydellä. Kolmaosalla aikuisista kasvaa myös houkutus alkoholipitoisten juomien nautiskeluun ja kymmenesosalla tupakointiin, raportoi tutkimuksen teettänyt Jobsite-rekrytointipalvelu.

Jobsiten toimitusjohtaja Keith Pottsin mukaan lähes joka neljäs britti on tyytymätön työhönsä, millä voi tutkimuksen tuloksia ajatellen olla ikäviä seurauksia. Yleisesti ottaen työhönsä tyytymättömistä ihmistä puolet kokee tilanteensa aiheuttavan stressiä, runsaalla kolmanneksella on univaikeuksia ja viidenneksellä päänsärkyä. Varsin yleinen oire työhönsä tyytymättömillä on myös uupumus, Jobsite viestii.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Jos työpäiväsi on ollut hyvä, harrastat seksiä kumppanisi kanssa, kuntoilet ja syöt pikaruoan sijaan jotain parempaa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kurjan työpäivän päätteeksi, väittävät asiaan paneutuneet britit.
Digitoday
Huono 0
"Jos työpäiväsi on ollut hyvä, harrastat seksiä kumppanisi kanssa, kuntoilet ja syöt pikaruoan sijaan jotain parempaa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin kurjan työpäivän päätteeksi, väittävät asiaan paneutuneet britit"

Siis mitä tämä lauseen yritelmä oikein sanoo?

rape
Huono 0
Digitoday - IT-alan uutisia lasten kirjoittamina.

Digitoday says the darndest things!
Sakari Sarkastinen
Huono 0
Tässä taas nähdään toimituksen taso.
ripe
Huono 0
No, einakaan vaimosi halut ole vähentyneet organisaation hektisessä tunnelmassa
tuubitetaanko?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.