Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työnhakuun liittyy yhä kummallisempia testejä

Ripeä suolan käyttäjä ei sovellu it-alalle?

Yritykset yrittävät löytää tarpeitaan vastaavaa työvoimaa yhä mielikuvituksellisemmin keinoin. Vääränlaiset ruokailutavat voivat pudottaa hakijan prosessista jo alkumetreillä, australialainen uutispalvelu raportoi.
Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva

19.11.2007 13:07 Työnhakijoiden karsinnassa käytetään maailmalla yhä mielikuvituksellisempia menetelmiä. Esimerkiksi it-alalla työnhaku voi katketa vääränlaisiin ruokailutapoihin, kun taas kaupan alalle aikovaa voidaan pyytää tanssimaan ennen varsinaista haastatteluosuutta.

Työhaastattelu aterian ääressä voi antaa uusia osaajia etsivästä yrityksestä mukavan vaikutelman, mutta itse asiassa se saattaakin olla ovela testi.

Esimerkiksi eräässä it-alan yrityksessä rekrytointiprosessin esikarsintaan on kuulunut ruokailutapojen tarkkailu, kertoo australialainen News.com -portaali. Sen mukaan työnhakijat, jotka suolasivat tai pippuroivat ruoka-annostaan sitä ensin maistamatta, putosivat oitis pelistä.

Vaikka menetelmä kuulostaa oudolta, News.comin kokomien esimerkkien joukossa se ei vaikuta erityisen mielikuvitukselliselta rekrytointimenetelmältä.

Mukana listalla on muun muassa Britanniassa alkuvuodesta huomiota herättänyt B&Q -myymäläketjun rekrytointimenetelmä, jossa työnhakijoita pyydettiin tanssimaan Jackson Fiven tahtiin. Ketjun edustajat tosin huomauttivat, ettei tähän ketään pakotettu vaan kyse oli lähinnä eräänlaisesta tunnelman kevennyksestä.

Taloushallinnon alalle pyrkiviä on News.comin mukaan testattu ainakin lentopallo-ottelun avulla. Siihen osallistuneilla työnhakijoilla oli näin mahdollisuus osoittaa tiimityössä tarvittavia taitoja. Virgin Blue -lentoyhtiön kerrotaan puolestaan jo vuonna 2005 tanssittaneen ja laulattaneen työnhakijoita nähdäkseen, miten hauskoja ja seurallisia he ovat.

Aivan äskettäin kerrotaan hotelli- ja ravintola-alan tehtäviin pyrkineiden yllättyneen, kun australialainen yritys käyttikin rekrytointiprosessissa apunaan tunnettua teatteri- ja elokuva-alan oppilaitosta. Teatterimaailman harjoitusten avulla työnantaja kuulemma tahtoi tutustua lähemmin hakijoidensa luonteeseen.

Ruotsalaisilla työmarkkinoilla nähtiin puolestaan lokakuussa jossain määrin Idols-tyylinen esikarsinta, kun eräs hotelli etsi itselleen sopivia työntekijöitä kaikkiaan viidensadan hakijan joukosta. Tuomaristo ei kuitenkaan pisteyttänyt hakijoita näiden kuullen vaan tiedotti päätöksistään myöhemmin varsinaisten haastattelukutsujen muodossa.

Esikarsinnassa kukin sai vuorollaan tulla tuomariston eteen ja esitellä itsensä, mutta mitään varsinaista esiintymistä ei edellytetty. Hakijoita valistettiin muun muassa korostamalla kehonkielen merkitystä palveluammatissa. Ammattiliittoa menetelmä kuitenkin arvelutti, sillä sen mukaan tällaisessa pikaseulonnassa valinnat saattavat helposti perustua pelkästään iän ja ulkonäön kaltaisiin seikkoihin.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (13)

Huono 0
Työnhakijoiden karsinnassa käytetään maailmalla yhä mielikuvituksellisempia menetelmiä. Esimerkiksi it-alalla työnhaku voi katketa vääränlaisiin ruokailutapoihin, kun taas kaupan alalle aikovaa voidaan pyytää tanssimaan ennen varsinaista haastatteluosuutta.
Digitoday
Huono 0
Tuo viimeinen tapaus, hos haetaan hotellirespan työntekijää niin menetelmä ei kuulosta ihan tuulesta temmatulta. Siinä selviää ainakin se, pystyykö antamaan miellyttävän ensivaikutelman minuutissa ja näinhän lyhyt ja äkillinen hotellirespan ja sisään saapuvan vieraan kohtaaminen on.
Jukka
Huono 0
No johan on kommerverkit! Vähemmästäkin on asioita oikeudessa selvitelty työnhakijan ja työnantajan välillä.
ei näin
Huono 0
Joissakin maissa työnantajan kädet ei ole sidottu yhtä tiukasti kuin suomessa. Lisäksi esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä pitäisin tuollaista "esiintymistyönhakua" parempana kuin cv:iden ja hakemusten lähettelyä/lukemista, jollei kyseessä ole vain sähköpostilla palveleva asiakspalvelija. Toki esim. suolan/pippurin maistamattomuuden voisi kääntää positiivikseksi asiaksi, jos tietää olevansa testattavana, siten että kertoo toimivansa aiemman kokemuksen pohjalta, samoin kuin työssäkin. Eikös se kokemus ole kuitenkin se THE asia mistä työnantajat pitävät?
Juuri näin
Huono 0
Entäs jos tuollaiseen tanssimispyyntöön esittää vastakysymyksen että saako haastattelijaa vetää turpaan? Saako sillä työpaikan?
työtön
Huono 0
Kyllä se suola-pippuri-testi kertoo juuri sen, ettei hakija välitä ottaa selvää kulloisistakin tosiasioista, vaan toimii ennakkoluulojensa varassa.
Tällainen henkilö ei sovi IT-alalle (tai muullekaan alalle) mihinkään sellaiseen tehtävään, jossa tilannetta tulee tarkastella ennakkoluulottomasti ennen päätöksentekoa.
Mutteria voi toki vääntää.
Erkki I. Kolehmainen
Huono 0
Suola- ja pippuriesimekin voi kyllä kääntää niinkin päin että aina kerta kerran jälkeen varmuuden vuoksi ruokaa maistava ihminen ei tunne markkinoiden trendejä ( suolan käytön jatkuva vähentäminen julkisruokailussa ), ei kykene oppimaan itsestään ( tietää omaavansa markkinatrendejä suolaisemman ruokamaun) ja tekemään ulkoisista havannoista johtopäätöksiä päätöksentekonsa tueksi vaan joutuu aina maustamaan ruokansa trial and error metodiikalla.
JHA
Huono 0
Monenlaisia kommervenkkejä voidaan kehitellä, mutta katsokaa yrityksessä ympärillenne. Millaiset ihmiset tekevät eniten tulosta, ovat osaston tärkeimpiä työntekijöitä, osaavat eniten, auttavat muita jne.

Ihmeen usein ns tärkeimmät työntekijät ovat henkilöitä jotka eivät osaisi tai pystyisi/suostuisi tanssimaan tai laulamaan, eivät ole niin kovin miellyttävän näköisiä tai oloisia, eivät välttämättä syö niin kovin tevellisesti - mutta yrityksen pyörittämisessä ovat avainrooleissa.

Mutta kun kyvyttömät ihmiset rekrytoivat kyvyttömiä, niin kaikkia tuollaisia voi kehitellä.
Parhaat työntekijät eivät tanssi
Huono 0
Itse voisin hyvinkin käyttää työhaastattelun tukena tuollaista tanssikysymystä jossain tilanteessa.

En mittaamaan sitä osaako / haluaako haastateltava tanssia mutta sekoittamaan hetkellisesti haastateltavan pasmat ja katsomaan sitä kuka vetää tilanteessa jotain roolia ja kuka on omana itsenään ja ennenkaikkea miten ihmiset reagoivat hyvin yllättäviin tilanteisiin joihin esimerkiksi vieraiden kulttuurien piirissä toimittaessa voinee tulla vastaan.
JHA
Huono 0
Tanssin sitten kun maksatte mulle palkkaa. Ilmaiseksi en rupee teidän pelleksi.
Jan-Erik Finnberg
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.