Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi nimitystä

Elisa nappasi johtajan Nokia Siemensistä

20.11.2007 10:12 Teleoperaattori Elisa teroittaa strategiaansa ja tekee kaksi uutta nimitystä johtajistoonsa. Elisa varautuu yritysostoihin.

Elisa Tuotannon johtajaksi on nimitetty Timo Katajisto.

Katajisto on toiminut tähän asti johtajana Nokia Siemens Networksissa, jossa hän on vastannut strategisista muutoshankkeista ja kehittämisestä. Katajisto kuuluu Elisan johtoryhmään ja raportoi toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilalle.

Tapio Karjalainen on nimitetty Elisan uusista palveluista ja liiketoiminnoista vastaavaksi johtajaksi. Karjalainen on toiminut aikaisemmin Elisa Tuotannon johtajana. Hän jatkaa Elisan johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Mattilalle.

Nimityksillä vahvistetaan suunnitelmia Elisan integroinnista ja markkina-aseman vahvistamisesta päämarkkinoilla. Lisäksi Elisa panosta uusien palvelujen kehittämiseen. Kehittämistä ja kasvua tuetaan myös mahdollisilla yritysostoilla

– Olemme tehneet systemaattisesti työtä perinteisten operaattoripalvelujen kehittämiseksi. Nyt on tullut aika panostaa enemmän myös uusien palvelujen ja liiketoimintojen kehittämiseen, sanoo toimitusjohtaja  Mattila tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.