Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yt-neuvottelut päättyivät

Yle Tuotanto otti puolet 55:stä uuteen organisaatioon

Kuva: Roope Salonen/Lehtikuva

5.12.2007 12:14 Yle ilmoitti keskiviikkona, että Yle Tuotannon 55 hallinnon työntekijää koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen syynä oli organisaatiomuutos. Uuteen organisaatioon siirtyy 27 henkilöä.

Osa yt:n piirissä olleista työntekijöistä siirtyy Ylen mukaan tuotantotehtäviin, ja osalla asia ratkesi eläke- ja muilla vapaaehtoisilla järjestelyillä. Kolmen työntekijän kohdalla asia on vielä kesken.

Yleisradion mukaan yksikön uudella organisoitumisella halutaan keventää hallintoa ja mahdollistaa parempi ohjelmakehitystyö.

Yle Tuotanto on Yleisradion suurin yksikkö, jossa työskentelee runsaat 600 ihmistä, muun muassa lavastajia, puvustajia, kuvaajia, leikkaajia ja äänisuunnittelijoita.

Yle Tuotanto on ollut kokonaismuutoksessa muutenkin. Yksikkö on syksyn mittaan uusinut johtamistaan ja rakennettaan. Yleisradion tavoitteena on, että tuotannon audiovisuaalisten ammattilaisten osaaminen saadaan entistä paremmin hyödynnettyä Ylen koko ohjelmistossa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Yle ilmoitti keskiviikkona, että Yle Tuotannon 55 hallinnon työntekijää koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen syynä oli organisaatiomuutos. Uuteen organisaatioon siirtyy 27 henkilöä.
Digitoday
Huono 0
Jos vain 600 on tuotannossa, mitä ne muut 3400 tekee? Johtaa?
YT
Huono 0
Yleisradion mukaan yksikön uudella organisoitumisella halutaan keventää hallintoa

Keventäisivät sen ex-mikkisläisen sieltä törttöilemästä.
OIKEA MIELIPIDE
Huono 0
Kyllä Yle on tullut tiensä päähän, näin se aika ajaa ohi, politiikot odotamme toimenpiteitä heti eikä vasta 2010.
Mikki
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.