Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiallisuus valttia

Näin pärjäät tyrannin kanssa

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

7.12.2007 12:08 Elämä herkkähipiäisen johtajan alaisuudessa on melkoista luovimista. Valtaansa tarkasti vaaliva päällikkö ei siedä näkemyksistään poikkeavia ajatuksia ja saattaa rankaista nenälleen hyppimisestä. Pärjätäkseen alaisen pitäisi pystyä asialliseen keskusteluun ja tilanteen objektiiviseen tarkasteluun.

Monen työpaikan keulilla keikkuu päällikkö, jonka päämääränä tuntuu olevan oman asemansa turvaaminen. Toimintatapoja kyseenalaistavat ideat ovat tälle vallasta elävälle kauhistus. Hän tyssää erimielisten urakehityksen ja palkitsee hännystelijänsä.

– Ideoiden tyrmääminen on äärimmäisen huono asia, sanoo yksityisyrittäjänä toimiva liikkeenjohdon konsultti Minna Isoaho.

Hänen mielestään töissä pitäisi olla niin avoin ilmapiiri, että päättömätkin ajatukset sallittaisiin. Vaikka kaikkia ideoita ei ole järkevää toteuttaa, niiden esittämistä ei saisi ylenkatsoa - saati rankaista.

– Jos johtaja rankaisee avoimuudesta, hän on väärässä ammatissa.

Tyrannin alainen voi ottaa pulman puheeksi. Professori Matti Ylikoski Työterveyslaitokselta suosittelee rauhallista keskustelua esimiehen kanssa.

– Tilanteesta kannattaa puhua tiukasti työn ja tehtävien kautta. Tunnekuohun vallassa tätä keskustelua ei pidä käydä, jottei loukkaantumisen vallassa sano mitään äkkipikaista.

Esimiehelle voi Ylikosken mukaan sanoa, että minusta tuntuu, että en oikein pääse käyttämään osaamistani. Häneltä voi myös pyytää vastausta tällaisiin kysymyksiin: Mihin oikein pyritään? Olenko aivan väärillä teillä? Vastausten perusteella on hyvä sitten esittää jatkokysymyksiä.

Ylikoski kehottaa luovimiseen. Avointa valtataistelua kannatta välttää.

– Ydinasia on miettiä, mitä esimies odottaa työltäni ja mitä itse odotan.

Jos keskustelu esimiehen kanssa ei auta tai ei onnistu, alainen voi Isoahon mielestä yrittää virittää sitä työkavereiden kanssa.

– Varmaan vaikuttaa johtajaankin, jos saa isomman joukon ideansa taakse ja kehittelemään sitä edelleen.

Yksi mahdollisuus on toivoa, että johtajan johtaja havaitsee ongelmat. Vaikka etenkin suurissa pörssiyhtiöissä tällaisen arvioinnin pitäisi toimia, läheskään aina se ei todellisuudessa suju.

Jos johtajan jääräpäisyys haittaa liiketoimintaa, asian luulisi kiinnostavan myös omistajia. Tilanteesta voi vinkata heitä. Varsinaiselle kantelumeiningille tai nimettömänä asioiden esittämiselle Isoaho ei lämpene.

– Lähtökohtaisesti työyhteisössä ei saisi olla mitään salattavaa, hän sanoo.

Jos tilanne tuntuu aivan lukkiutuneelta eikä asioita saa puhuttua esimiehen kanssa, kyseessä alkaa olla työsuojeluongelma. Tällöin pitää Ylikosken mukaan kääntyä työsuojeluvaltuutetun puoleen. Sopuun pääseminen on näin pitkälle ajautuneessa umpikujassa kuitenkin vaikeaa.

– Jos ajaudutaan voimainkoetusruutuun, ei ole kuin häviäjiä. Yleensä se on menoa, kun joudutaan turvautumaan viranomaisiin.

Aina kaikki ei ole pomon vika. Isoaho muistuttaa, että yrityksen omistajat ovat määritelleet strategian ja johtajalle on asetettu päämäärät. Nämä eivät välttämättä tue työntekijöiden ajatuksia. Myös Ylikoski suosittelee, että myös alaiset katsovat peiliin.

– Kaikkien ihmisten käytös herättää toisissa tunteita ja mielikuvia - myös alaisten käytös johtajissa.

Ylikoski kehottaa miettimään esimiehen motiiveja. Osa ilkeydeksi tulkittua käytöstä voikin johtua siitä, että esimies on turhautunut, kun ei ole saanut vastakaikua omille aloitteilleen.

– Esimieskin on ihminen. Järkevä keskustelu saa hänetkin aika pian esimerkiksi toteamaan, ettei tarkoittanut, että jostakin asiasta nousi suuri soppa tai hän saattaa kertoa, miksi on ärtynyt tai harmissaan.

Jutun kirjoitti: Outi Kokko

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.