Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Työyhteisön muutoksissa johtajan oltava tarkkana"

Johtamisgurut kehottavat Jungneria malttiin

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

11.12.2007 11:58 Taloussanomat uutisoi maanantaina Jungnerin alatyylisestä kielenkäytöstä alaisilleen.

– Täällä on ihmeellinen pullamössötappiomieliala. Kanava lähti. So fucking what (Mitä v-tun väliä), Jungner sanoi kun Yle kertoi omalle väelleen taas uusista säästösuunnitelmista ja Yle Extra -kanavan lopettamisesta.

Yritysvalmentaja Jari Sarasvuolla on Ilta-Sanomien mukaan naurussa pidättelemistä, kun hän kuulee ensimmäisen kerran Jungnerin lanseeraaman uusiosanan pullamössötappiomieliala.

– Aina kun jotain amputoidaan (poistetaan) työyhteisössä, johtajan täytyy asetella sanansa todella tarkkaan. Silloin pitää olla jopa vähän tarpeettoman varovainen, Trainers' Housen hallituksen puheenjohtaja sanoo.

Johtamistaidon opiston toimitusjohtajalta Mikko Luomaltakaan ei Ilta-Sanomien mukaan heru ymmärrystä Jungnerin töksäytyksille.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.