Toimitusjohtaja tuomittiin piratismista Tampereella

Kuva: VTT
19.12.2007 12:21 Pirkanmaalaisen pk-yrityksen toimitusjohtajalle luettiin piratismista topakka tuomio Tampereen käräjäoikeudessa. Yrityksen katsottiin käyttäneen laittomasti Microsoftin, Adoben ja Macromedian ohjelmistoja.
Business Software Alliancen mukaan käräjäoikeus tuomitsi toimitusjohtajan 40 päiväsakkoon, 18 000 euron hyvitykseen sekä maksamaan vahingonkorvauksena ja oikeudenkäyntikuluina noin 10 000 euroa.
Oikeus katsoi pirkanmaalaisessa pk-yrityksessä käytetyn laittomia ohjelmistoja 31 kopion edestä vuosina 2001 - 2004. Jutussa oli sellainen erikoisuus, että yhtiö oli jo vuonna 2004 sopinut ohjelmistoyhtiöiden kanssa hyvityksistä ja vahingonkorvauksista, mutta yhtiön hakeuduttua yrityssaneeraukseen asia saatettiin rikostutkintaan.
Käräjäoikeuden mukaan asianomistajilla oli oikeus vaatia toimitusjohtajaa henkilökohtaiseen vastuuseen riippumatta muun muassa yrityssaneerauksesta.
Olli Pouttu asianajotoimisto Susiluoto Oy:stä on aikaisemmin korostanut, että vastuu laittomista ohjelmistoista on viime kädessä aina yrityksen toimitusjohtajalla. Pirkanmaalaisyhtiön vetäjän oli muun muassa hankinnat hyväksyneenä ja atk-päällikön viestit saaneena täytynyt ymmärtää, että yhtiön koneille oli asennettu ohjelmistoja laittomasti, päätöksessä seisoi.
- Asian opetus lienee se, että yritykset eivät itsessään ole sellaisia tahoja, jotka tekevät tekijänoikeusloukkauksia, vaan kyllä tekijöinä ovat yrityksessä toimivat ihmiset, Pouttu sanoo.
Tämä viesti ei ole vieläkään tavoittanut kaikkia, mutta kehitystä on ollut havaittavissa, Pouttu kertoo. Mutta jos katsotaan tänä vuonna kertyneitä epäilyjä yritysten harjoittamasta piratismista, on tapausten määrä samaa luokkaa viime vuoden kanssa.
Suomen piratismiprosentti on ollut laskussa, mutta edelleen noin kolmannes yritysten käyttämistä ohjelmistoista on laittomia, BSA arvioi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Sony vaihtaa pääjohtajaa 09:42
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Avoin normi
10.02.2009 Sosiaaliset mediat muuttavat ihmisten käytöstä ja yhteisöjen normeja.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi











