"TeliaSoneran henkilöstö ei jaksa tätä turbulenssia"
10.1.2008 09:04 Henkilöstö ei enää jaksa tätä turbulenssia, totesi TeliaSoneran varapääluottamusmies Tarja Kirvesmies kommentoidessaan uusia yt-neuvotteluja yli 180 tehtävän vähentämiseksi.
Teleyhtiö TeliaSonera kertoi keskiviikkona henkilöstölleen, että yhtiö aloittaa 15. tammikuuta neuvottelut 165 työpaikan vähentämiseksi Mobility-liiketoimintayksiköstä.
Lisäksi Sonerapisteestä lopetettaisiin 20 tehtävää. Neuvottelut koskevat Suomessa kaikkiaan 900:aa työntekijää.
Mobilityn pääluottamusmies ja TeliaSoneran toimihenkilöiden varapääluottamusmies Tarja Kirvesmies huomautti Toimihenkilöunioinin verkkouutisissa, että neuvottelut ovat uusin vaihe TeliaSoneran päättymättömissä, julkisuudelta piilossa käydyissä tehostamistoimissa.
– Tietoa työpaikkojen lopullisesta kohtalosta on tähän saakka pitkitetty. Tänään sanottiin ensimmäistä kertaa suoraan, että puolen vuoden välivaiheen jälkeen edessä on irtisanomisia.
Yhtiö perustelee tulevia henkilöstövähennyksiä tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä.
Kirvesmies arvostelee TeliaSoneraa haluttomuudesta rakentaa pitkäjänteistä henkilöstösuunnitelmaa.
– Sen sijaan työntekijät jännittävät jatkuvasti siitä, mitä tehostamistoimia on milloinkin tulossa. TeliaSoneran työntekijöille tämä on elämistä jatkuvassa turbulenssissa.
Tehtävien vähentämisen kohteena olevat henkilöt sijoitetaan ensi vaiheessa osaajakeskukseen, jossa heillä on mahdollisuus hakea uutta työtä kolmen kuukauden ajan yhtiön sisältä tai ulkoa.
– Sitten tarjolla on 2–3 kuukauden lähtöpaketti, jonka jälkeen edessä on työsuhteen päättyminen, Kirvesmies kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (24)
Mitä tapahtuisi jos panostettaisiin jopa uuteen tai olisi edes puolen vuoden työrauha joskus? Paranisiko asiakaspalvelu? Pysyisikö firmassa edes muutama sellainen osaaja jolla on markkina-arvoa talon ulkopuolella? Saataisiinko jopa vuoden pituisella työrauhalla & uuteen panostamalla Suomeen joitain uusia palveluita? Liike-elämä on liike-elämää mutta joku tolkku olisi sekä asiakkaiden, omistajien että työntekijöiden etu.
Saman porukan keskinäinen tuolileikki synnyttää vain kuluneet lattiapinnat ja kipeitä kyynärpään jälkiä kaverin kyljessä ja omassakin. Lycka till vaan!
Calle, osakkeenomistaja
- tuloksissa?
- henkilöstön hyvinvoinnissa?
- pysyisikö joku sellainen ammattilainen talossa jolla on markkina-arvoa myös talon ulkopuolella?
- paranisiko asiakaspalvelu?
- syntyisikö uusia ideoita, sillä kyljet kipeinä kyynärpään iskuista ja intrasta uusia saneerauksia tuijotellessa ei fokus liene optimaalinen?
Erikoinen yritys.
T. Calle, osakkeenomistaja
Mutta ymmärtäähän sen, että Suomalaisia voi potkiskella, sehän mahtaa olla kivaa, rolig :) Titta på, vi skrattar!
Yksi rekrytointifirma kertoi että heillä on ollut jo pitkään oma pino Soneran hakemuksille: niitä tulee kasapäin koko ajan ja kaikkien tittelit englanninkielisiä, jokainen on "director of ... " ja kaikki kokonaan tai osittain loppuunpalaneita. Eikä ammattitaito kehity jos fokus on vuosia ollut oikeasti "director of my own chair management" -alueen ympärillä.... pirunmoinen sääli koko jupakka.
Johdon bonukset on toki selkeä syy kvartaali-kuvioon mutta toinen on oma pelko: ovat ihan yhtä peloissaan kuin rivi työntekijät. Ja suomalainen on kiltti ruotsalaisen edessä - maan hallitusta myöten puhumattakaan liike-elämästä. Toimisiko norjalainen näin alistuvasti? EI!
Miksei Elisan päälle rakenneta kunnon kotimaista operaattoria? He koheltavat myös saman taudin riivaamina mutta ilmeisesti vaaditaan Islantilainen valaanpyytäjä- tausta saamaan hommaan liikettä...
Itse asiassa koko liike-elämä on pitkän tähtäimen tulos-, työhyvinvointi- & pelisääntö remontin tarpeessa. Globalisaatio, kvartaalitalous yms. eivät ole syynä kaikkeen. Usein syy on kompetenssissa ja ARVOISSA. Jälkimmäistä sanaa ei tunneta kuin konsultin kalvoilla.
Kaisa