Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteensä 800

400 työpaikkaa vaarassa Suomen TietoEnatorissa

24.1.2008 09:25 (päivitetty 11:45) TietoEnatorin paljon puhuttu säästöohjelma tarkoittaa runsaita irtisanomisia. Yhtiö kaavailee 800 hengen vähennyksiä lähinnä Suomessa ja Ruotsissa.

Suomessa alkavien yt-neuvottelujen piirissä on neljäsataa henkeä, TietoEnator tiedottaa. Sopeutustarve sisältää vähennysten lisäksi siirrot konsernin sisällä. Neuvottelujen piiriin kuuluvat konsernin kaikki henkilöstöryhmät eri liiketoiminta-alueilla ja konsernitoiminnoissa.

TietoEnatorin mukaan neuvottelut koskevat tämän vuoden aikana tehtäviä sopeuttamistoimenpiteitä. Yhtiön säästöohjelma on kaksivuotinen ja sillä tähdätään sadan miljoonan euron vuotuisiin säästöihin ensi vuoden loppuun mennessä.

Talousjohtaja Timo Salmelan mukaan tästä ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että ensi vuonna käynnistettäisiin uusi yt-neuvottelukierros. Tilanne on ensi vuoden osalta auki.

Ruotsissa neuvotellaan 250 henkilön kohtalosta ja yhtiön muissa toimintamaissa 150 henkilön tulevaisuudesta. TietoEnator tutkii myös mahdollisuuksia löytää henkilöille työtä konsernin sisältä.

Toimihenkilöliitto Erto arvosteli TietoEnatoria tammikuun alussa henkilöstön pitämisestä pimennossa siitä, mitä säästökuuri heille merkitsee. Erto toivoi, että TietoEnator ottaisi työntekijät mukaan säästöohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen.

- Henkilöstöllämme on aika monia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Meillä on esimerkiksi henkilöstön edustajia hallituksessa asti, Salmela huomioi.

Ison säästöohjelman suunnitteleminen ja toteuttaminen monikansallisessa yhtiössä yhdessä henkilöstön kanssa olisi Salmelan mukaan "erinomaisen haastavaa".

- Sitä on helpompi tehdä pienemmässä mittakaavassa.

TietoEnatorissa työskentelee tällä hetkellä noin 17 000 henkilöä, joista noin 7000 Suomessa, 3600 Ruotsissa ja loput muissa maissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.