Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alkoi heti

Erto lätkäisi ylityökiellon TietoEnatoriin

Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

24.1.2008 15:31 Erityisalojen toimihenkilöliitto Erto on asettanut TietoEnator-konsernissa työskentelevän jäsenistönsä ylityökieltoon. Liitto korostaa, että ylityökielto alkaa heti ja jatkuu kunnes toisin ilmoitetaan.

Erton mukaan ylityökielto johtuu työnantajan kohtuuttomista säästötavoitteista. Koko konsernissa kaavaillaan 800 henkilön vähentämistä. Suomen yksiköissä yt-neuvottelut koskevat 400 työntekijää.

Konsernin henkilöstöä edustavan Tietoväki ry:n hallitus kehottaa henkilöstä myös välttämään liukumasaldon kasvattamista ylityökiellon aikana.

- Työnantajan Suomea koskevat vähennystoimenpiteet ovat täysin kohtuuttomia, sillä suurin osa konsernin tuottamasta voitosta syntyy täällä, sanoo pääluottamusmies Reino Turo.

- Herää epäilys, että irtisanomiset tehdään Suomessa, koska irtisanominen on täällä huomattavasti halvempaa kuin muissa länsimaissa.

Erton puheenjohtaja Tapio Huttula vaatii TietoEnatorilta toimia irtisanomisten välttämiseksi.

- Konsernin tulos osoittaa, että TietoEnatorilla menee Suomessa edelleen melko hyvin. Ison konsernin sisältä löytyy liiketoiminta-alueita, joilla on kysyntää osaavasta työvoimasta. Yrityksen on nyt panostettava siihen, että irtisanomisuhan alla olevat voivat löytää työtä konsernin sisällä.

Huttulan mielestä kyse on yrityksen halusta kantaa yhteiskuntavastuuta.

- Pitkäjänteinen henkilöstöpolitiikka on myös yrityksen kannalta avain tulevaan menestykseen, muistuttaa Huttula.

Pääluottamusmies Turon mukaan henkilöstö ei myöskään hyväksy jatkuvasti lisääntynyttä vuokratyövoiman käyttöä tilanteessa, jossa omaa vakituista henkilöstöä ollaan vähentämässä.

- Jäsenistömme on tarvittaessa valmis myös muihin työtaistelutoimenpiteisiin, lupaa Turo.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Erityisalojen toimihenkilöliitto Erto on asettanut TietoEnator-konsernissa työskentelevän jäsenistönsä ylityökieltoon. Liitto korostaa, että ylityökielto alkaa heti ja jatkuu kunnes toisin ilmoitetaan.
Digitoday
Huono 0
Asiahan on roikkunut ilmassa jo vuoden päivät.. Onneksi tajusin aloittaa uuden työpaikan hakemisen etupainotteisesti ja kun ilmoitus tuli pomolta, niin sanoin itseni samantien irti (uus soppari oli takataskussa).

Mutta tsemppiä vaan Tenaattorilaisille.. Maailma on firmoja täynnä ;)
Information General
Huono 0
Heh, ainoavaan että satelee ilmoituksia minä päivinä tuo ylityökielto ei ole voimassa :)
Eli eipä kauheasti "työtaistelu" hetkauta
joopajoo
Huono 0
Erton mukaan "asiakkaiden kanssa jo sovitut hommat" saadaan hoitaa kiellon aikanakin. Saattaa "työtaistelun" vaikutus hiukan kestää, meilläkin sovittuja hommia eteenpäin viikkotolkulla....:) Toisaalta ainahan sitä voi muuttaa Ostravaan.
PMR
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.