Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Monster petraa

Kanssakäyminen kunniaan verkon rekrytointimessuilla

Mukana on tänä vuonna aiempaa enemmän työnantajia.

4.2.2008 11:04 Verkkorekrytointipalvelu Monster.fi avasi internetissä kautta aikain kolmannet rekrytointimessunsa ja odottaa paikalle 70 työnantajaa ja 200 000 messuvierasta. Tänä vuonna on parannettu erityisesti vuorovaikutusmahdollisuuksia työnhakijoiden ja työnantajien välillä.

- Messut ovat muuttuneet vuorovaikutteisiksi. Kommunikointi pelaa myös työnantajien puolelta, vaikka ei välttämättä ihan 24/7. Kävijät voivat kysellä asioita yritysten vastuuhenkilöiltä, sanoo Monster Oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Mollberg.

Mukana on 70 työnantajaa, eli tuplaten viime vuoteen verrattuna. Heistä mainittakoon esimerkiksi Alko, Mehiläinen, Kesko, Tamro, Elektrobit, Nokian Renkaat, Citec ja Wärtsilä. Kuntatyönantajista ensimmäistä kertaa messuille osallistuvat Helsinki, Espoo ja Vantaa.

Kaksi kuukautta kestävillä messuilla odotetaan vierailevan jopa 200 000 työnhakijaa. Osallistuminen on työnhakijoille ilmaista.

- Olemme oppineet matkalla ja menneet tekniikassa muutenkin aimo harppauksen eteenpäin. Aina kun asioita tekee ensimmäisen kerran, sitä huomaa, että jotakin kautta olisi voinut saada lisää kävijöitä, tai miettii, että tulivatko kävijät palveltua riittävän hyvin, Mollberg muistelee ensimmäisiä vuoden 2006 verkkomessuja.

Tuotantokumppanina rekrytointimessuilla on edellisten vuosien tapaan internet-videoihin erikoistunut GoodMood, joka vastaa myös tapahtumaan liittyvien videoiden ylläpidosta ja jakelusta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.