Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
YIT-kaupan henkilötuplausta purkuun

Relacom Finland aloittaa yt-neuvottelut 380 henkilön vähennyksistä

7.2.2008 10:13 Relacom Finland on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut, joiden henkilöstövähennysvaikutuksen kerrotaan olevan enintään 380 henkilötyövuotta. Tietoliikennepalvelujen toimittajan Suomen kokonaishenkilöstö on tällä hetkellä 1800.

Yhteistoimintaneuvottelut alkavat ensi viikolla ja koskevat yrityksen koko henkilöstöä. 

Tämän vuoden puolella Enfo ehti ulkoistaa Relacomille asiakkaidensa tiloissa tarjottavaa lähituki- ja laittehuoltopalvelua, jossa yhteydessä Relacomille siirtyi Enfolta helmikuun alussa 39 henkilöä vanhoina työntekijöinä.

Yhtiön tiedotteessa alkavien yhteistoimintaneuvotteluiden kerrotaan olevan "osa laajempaa kehityssuunnitelmaa", minkä lisäksi kerrotaan verkkoliiketoiminnan markkinatilanteen jatkuvan kireänä.

"Kuluneen vuoden aikana Relacom Finland on tehnyt yritysjärjestelyjä, joiden myötä on syntynyt tehostamistarpeita. Näistä syistä toimintamallia kehitetään nykyiseen tilanteeseen sopivaksi", todetaan tiedotteessa.

Niinikään tuotannollisina ja taloudellisina syinä henkilöstön vähennystarpeeseen kerrotaan kustannnustason nousu ja osittainen tuotantovolyymien lasku.

Marraskuussa Relacom ilmoitti ostavansa YIT:ltä sen verkkopalvelut-liiketoimintaryhmän eli pääasiassa Primatelin, jonka YIT puolestaan osti Soneralta vuonna 2002. Ostetun liiketoiminna liikevaihto vuonna 2006 oli 84 miljoonaa euroa ja työntekijöitä ryhmässä oli noin tuhat.

Kilpailuvirasto hyväksyi YIT-kaupan kaupan joulukuun puolivälissä.

Viime syksynä Relacom irtisanoi kuutisenkymmentä henkeä, joista ainakin osa oli vuotta aikaisemmin saapunut Relacomiin Elisalta noin 370 henkilöä käsättäneen ulkoistuksen seurauksena.

Tammikuussa 2007 puolestaan TeliaSonera ulkoisti 80 henkilöä ja toimintojaan Suomessa Relacom Finlandille.

Relacom syntyi syksyllä 2005, kun Flextronics Network Services ja Telavie fuusioituivat. Relacomilla on noin 20.000 työntekijää 20 maassa. Pääkonttori sijaitsee Tukholmassa.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.