Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Miten melkein tuhannelle löydetään työt?"

TU:n Rinne: Sonera peittelee potkuja

Antti Rinne veikkaa, että TeliaSonera turvautuu potkujen lisäksi ulkoistuksiin.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

8.2.2008 12:29 Toimihenkilöunionin Antti Rinne on varma, että Suomen TeliaSoneran edessä ovat irtisanomiset.

TU:n puheenjohtaja Antti Rinne ei niele TeliaSoneran johtajien selitystä, että Suomessa ei tarvitse turvautua irtisanomisiin. Johtajien mukaan Soneran osaajakeskuksen kautta löytyy ihmisille uutta työtä.

– Miten ihmeessä osaajakeskus löytää työt melkein tuhannelle ihmiselle. Pakko on tulla potkuja, yhtälö ei muuten toimi.

Rinne veikkaa, että TeliaSonera turvautuu potkujen lisäksi ulkoistuksiin.

TeliaSonera yllätti markkinat perjantaina kertomalla, että yhtiö vähentää Suomesta yli 900 työpaikkaa. Työpaikat vähenevät seuraavan kahden vuoden aikana.

Rinne osasi uumoilla tehtävien vähennystä, joskin vähennettävien työpaikkojen määrä oli työmarkkinapomolle tyrmistys.

– Jotain tämän kaltaista yhtiön sisältä on kantautunut. Mutta kyllä määrä rajulta tuntuu.

Rinteen ensireaktio oli, että joko taas yhtiö vähentää työpaikkoja. Hän muistelee, millainen suursaneeraus yhtiössä oli pari vuotta sitten.

TU:n luottamusmiehet pohtivat ensi viikolla toimia TeliaSoneraa vastaan.

Rinne heittää pallon myös Suomen valtiolle ja tämän omistajapolitiikalle. Suomen valtio on telekonsernin suurimpia omistajia.

– Kannattaa kääntyä ministeri Jyri Häkämiehen puoleen ja kysyä, mikä on Suomen valtion vastaus TeliaSoneran tilanteelle.

ArkistoTeliaSonera uhkaa Suomea jättipotkuilla 8.2.2008
ArkistoTeliaSoneran tulos heikkeni 8.2.2008
Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Helsingin palvelut saa Google Earthiin

27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.

.