Accenture häätää uupumuksen peikkoa loitommas
18.2.2008 12:08 Suomen Parhaat Työpaikat -kisassa jälleen ykkössijan suurten yritysten sarjassa napannut Accenture ei lepää laakereillaan, vaan käynnisti henkilöstön hyvinvointiohjelman. Siihen on lähtenyt mukaan toistaiseksi yli kuusisataa työntekijää eli yli puolet yhtiön Suomen henkilöstöstä.
Hyvinvointialan yrityksen AinoActiven toteuttamassa hyvinvointianalyysissa Accenturen työntekijöiltä mitataan hapenottokyky sekä muita terveydentilasta kertovia arvoja kuten verenpaine ja kehon koostumus. Tulosten pohjalta määritellään henkilökohtaiset hyvinvointitavoitteet, kuten painon pudotus tai stressin hallinta, sekä keinot niiden saavuttamiseen.
Tietotekniikan palveluyritys Accenture antaa työntekijöilleen räätälöidyn Suunto t1 -sykemittarin kuntoilua varten. Mittarin tiedot sykkeestä, keskisykkeestä, kalorinkulutuksesta ja sykerajoista auttavat liikkumaan oikealla rasitustasolla ja antavat tietoa kunnonkehityksestä.
- Kuntoiluinnostus on lisännyt kuntosalimme käyttöä sekä kasvattanut monien liikuntakerhojemme jäsenmääriä, kertoo projektia koordinoiva asiakkuudenhallinnan konsultti Maria Pekkarinen. Mutta onko innostus pysyvää?
- Meillä on puolen vuoden välein seurantakierrokset, ja jokainen kyllä markkinoidaan omana juttunaan. Tarkoitus on myös jatkossa kehittää erilaisia kannustimia ja kilpailuja, joilla saadaan porukkaa innostumaan mukaan, Pekkarinen sanoo.
Toimitusjohtaja Frank Korsström mainitsee Accenturen Suomen toimiston kasvavan 35 prosentin vuositahtia.
- Vaikka olemme palkanneet 250-300 uuttaa accenturelaista vuodessa, asettaa kasvu suuria vaatimuksia henkilöstömme jaksamiselle. Siksi Paras ei pysähdy – ohjelma päätettiin käynnistää. Erityisesti ohjelma haluttiin suunnitella niin, ettei siitä tule "teräsmieskisaa" vaan mukaan saadaan kaikki ja etenkin ne kollegat, jotka eri syistä ovat olleet passiivisempia hyvinvointinsa osalta.
Maria Pekkarisen mukaan hyvinvointiohjelma on yksi niistä tärkeistä aloitteista, joilla Accenture pyrkii kehittämään toimintaansa myös jatkossa niin, että ihmisten jaksamista pystytään tukemaan. Kova kasvuvauhti kun tahtoo luonnollisesti verottaa voimia. Hänen mukaansa Accenturessa ei olla liiemmälti vielä havaittu it-alalla tyypillistä väsymystä ja uupumusta.
- Tulosten perusteella tällaiselle [ohjelmalle] ei olisi välttämättä ollut pakottavaa tarvetta, mutta haluamme olla askeleen edellä, jotta tilanne myös pysyy hyvänä. Pyrimme puuttumaan asiaan ennen kuin tilanne räjähtää käsiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Helsingin palvelut saa Google Earthiin
27.05.2009 Helsinki avasi palvelukarttansa tiedot vapaasti käytettäviksi. Esimerkiksi koulut tai terveysasemat saa siirrettyä parilla klikkauksella katseltaviksi Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- » Taloussanomat.fi











