Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palveluun tulossa uudistuksia

Facebookin jättänyt Gates kokeilee nyt Linkediniä

Linkedin odotetaan kertovan uusia asioita huomenna.

27.2.2008 08:27 Facebookin käytön lopettanut Bill Gates aikoo nyt kokeilla Linkedin-verkostoitumispalvelua. Facebookia ammattimaisempaan käyttöön suunnattu yhteisöpalveluun on tulossa uudistuksia.

Teknologiauutispalvelu Cnetissä kerrotaan, että Gates aikoo kokeilla Linkedin-palvelua. Cnetin mukaan Gates aikoo kysyä Linkedinin käyttäjiltä kuinka teknologia voisi auttaa hyväntekeväisyystyössä.

Bill Gates luopui jokin aika sitten Facebookin käytöstä. Ohjelmistomiljardöörin sanottiin käyttäneen yhteisöpalvelua puoli tuntia päivässä. Syy lopettamiseen oli se, että hän sai joka päivä 8000 kaverikutsua, minkä vuoksi palvelu ei ollut Gatesille enää hyödyllinen.

Microsoft omistaa osan Facebookista.

Cnet kertoo myös, että Linkedin
on tekemässä uusia julkistuksia palveluunsa huomenna torstaina. Viime sunnuntaina palvelu julkisti matkapuhelimiin skaalatun version palvelustaan.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Facebookin käytön lopettanut Bill Gates aikoo nyt kokeilla Linkedin-verkostoitumispalvelua. Facebookia ammattimaisempaan käyttöön suunnattu yhteisöpalveluun on tulossa uudistuksia.
Digitoday
Huono 0
LinkedIn on kyllä mennyt vaan parempaan suuntaan joten innolla odotetaan näitä päivityksiä....
Duuninhakija
Huono 0
Aivan taatusti kaikki haluu Bill Gatesin profiiliinsa samoin kuin Facebookissa, ja Bill suostuu...ja valittaa kun on 10000 kontaktia joita ei tunne.
Linkkussa
Huono 0
Joo-o - ja Gates ei sitten tajunnut kirjautua palveluun salanimellä, lempinimellä tms, minkä jälkeen vain läheisemmät kontaktit ja kutsun saajat olisivat tienneet Gatesin henkilöllisyyden?
Pakkoko on kirjautua omalla nimellä
Huono 0
Eikös facebook ole kuuluisa siitä että siellä esiinnytään vain omalla nimellä?
Muumi
Huono 0
Aikuisten (?) ihmisten hiekkalaatikko.
anonyymi
Huono 0
Kaikki mitä Midas koskettaa muuttuu kullaksi, jota ei voi syödä. Midas on edelleen hidas niinkuin vanhassa laulussa todettiin. Siis älyämään, ettei voi esiintyä Midaksena, jos aikoo olla tavallinen ihminen. Mitä ei voine edes olla. Kuuluisuuden kiroustako?
yk
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.