Effi: poliisi haaskaa voimavarojaan sensuuriin

Effin mukaan poliisin resurssipula etenkin it-puolella haittaa rikosten selvittämistä.
3.3.2008 09:41 Kansalaisoikeusjärjestö Electronic Frontier Finland katsoo poliisin haaskaavan resurssejaan toimimattoman sensuurin harjoittamiseen. Lisäksi nykyjärjestelmään on esitetty korjauksia, jotka Effin mukaan maksaisivat miljoonia ja vaatisivat entistä tarkempaa valvontaa.
Kyse on keskusrikospoliisin ylläpitämästä kiellettyjen verkkosivujen listasta, jolle pyritään keräämään etenkin lapsipornoa sisältäviä verkkosivuja. Mutta nykyinen järjestelmä ei salli yksittäisten sivujen estämistä.
- Krp ja viestintäministeriö ovat todenneet, että nyt käytössä oleva sivustokohtainen sensurointi on liian epätarkka, jotta se olisi sensurointilain mukainen, Effi kirjoittaa. Krp ja ministeriö esittävät ratkaisuksi, että operaattoreiden tulisi siirtyä tarkempaan välityspalvelinpohjaiseen sensurointiin, mutta Effin mukaan vastaavia järjestelmiä löytyy esimerkiksi Saudi-Arabiasta, Iranista ja Kiinasta.
- Asiantuntija-arvioiden mukaan tällaisen tarkemman teknisensensuurijärjestelmän toteuttaminen maksaisi useamman miljoonan euron verran. Tämän lisäksi poliisille tulisi merkittäviä lisäkustannuksia tarkemman listan ylläpitämisestä, Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen sanoo.
- Sen sijaan, että tuhlaisitte rahaa järjestelmään, joka pyrkii vain ongelman lakaisemiseen maton alle, eikö olisi järkevämpää palkata poliisille lisää asiantuntevaa henkilökuntaa lapsipornorikosten oikeaan selvittämiseen, Tarvainen kysyy liikenne- ja viestintäministeriöltä.
Effi huomauttaa tiedotteessaan poliisin it-tutkimuksen kärsivän resurssipulasta. Sen vuoksi esimerkiksi takavarikoitujen tietokoneiden tutkiminen voi viedä kuukausia. Järjestö pitääkin valitettavana, että viestintäministeri Suvi Lindén ja krp näyttävät asettuneen "siilipuolustukseen" nykyisen sensuurijärjestelmän puolesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat
28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi