Joka kymmenes työtön, työtön –ilmoitus täytetään netissä
14.3.2008 10:15 Yhä useammat työttömyyskorvausta saavat ihmiset välttävät tyhjää juoksemista Kelan konttoreissa täyttämällä pakollisen ilmoituksen Kelan nettisivuilla. Tammikuussa työtön, työtön -ilmoituksen täytti verkossa jo joka kymmenes työttömyysturvan saaja.
Työttömyysturvan saajan täytyy ilmoittaa Kelalle neljän viikon välein, onko hän ollut työttömänä, töissä vai esimerkiksi työharjoittelussa. Noin vuoden ajan ”työtön, työtön” -ilmoituksen on voinut tehdä Kelan internetsivuilla. Vuoden 2007 aikana uutta palvelua käytettiin yhteensä lähes 140 000 kertaa.
Vuosi sitten ilmoituksen täytti verkossa pari prosenttia työttömistä. Tammikuussa määrä nousi jo reiluun 11 prosenttiin, kun ilmoitus täytettiin verkossa yli 16 000 kertaa.
Työttömyysaikaa koskevan ilmoituksen täyttämisen lisäksi työttömyysturvan saaja voi Kelan internetsivuilla tarkistaa maksutietoja ja onko peruspäivärahan, työmarkkinatuen, koulutuspäivärahan tai koulutustuen hakemus ratkaistu ja milloin maksu on tilillä. Lisäksi työttömyysturvan saaja voi seurata esimerkiksi peruspäivärahan 500 päivän enimmäisajan täyttymistä.
Kela kehittää jatkuvasti verkkoasiointipalvelujaan. Vuoden 2007 aikana erilaisia asiointipalveluja käytettiin jo lähes neljä miljoona kertaa.
Kelan palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla. Kela pyrkii saamaan yleisimpien etuuksien hakemukset verkkoon vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteena on, että asiakas voi halutessaan hoitaa kaikki Kela-asiansa verkossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat
28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (12)
ja kyllä siihen vanhaan sai laittaa "-" merkinnän, viikon ensimmäiselle päivälle vain piti kirjoittaa työtön.
mä tiedän nämä ;)
Kuulemma ei tarvi paperilappusessakaan enään kirjoittaa joka riviä työtöntä täyteen.
Kuulemma ei tarvi paperilappusessakaan enään kirjoittaa joka riviä työtöntä täyteen.
"Enää", ei siis "enään".
eikä ole koskaan tarvinnutkaan, mutta en tiedä jos vaikka kohdallesi on sattunut joku joka on halunnut päteä, uransa huipulla.. ;)
vielä parisen vuotta sitten kelassa väitettiin että netti ole tarpeeksi luotettettava, vaikka pankeille se on riittänyt jo pitkään..