Tietoenator irtisanoo odotettua vähemmän

Alkuvaiheessa yhtiö puhui noin 400 henkilön irtisanomisista ja sisäisistä siirroista.
Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva
17.3.2008 21:07 Tietoenator ilmoittaa saaneensa päätökseen tammikuussa aloittamansa yt-neuvottelut. Niiden tuloksena vähenee noin 190 työpaikkaa.
Neuvottelujen alkaessa yhtiö arvioi, että irtisanomiset ja sisäiset siirrot koskisivat noin 400 henkilöä Suomessa tänä vuonna. Määrän laskuun ovat vaikuttaneet Tietoenatorin mukaan muun muassa hyvä orgaaninen kasvu ja luonnollinen vaihtuvuus.
Yhtiön mukaan kannattavuuden kehittämisohjelma on edennyt suunnitellusti. Helmikuun loppuun mennessä toimenpiteistä on syntynyt vuositasolla noin 24 miljoonan euron säästöt. Tavoitteena on saavuttaa yli sadan miljoonan euron vuosisäästöt. Tämän vuoden lopussa säästöistä on tarkoitus olla kasassa noin puolet.
– Kannattavuuden parantamisohjelmamme on jo nyt tuonut hyviä tuloksia ja olemme hyvässä vauhdissa vuotuisten säästötavoitteiden saavuttamisen osalta, sanoo toimitusjohtaja Hannu Syrjälä tiedotteessa.
Tietoenator julkistaa ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksensa 24. huhtikuuta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Google uskoo HTML 5:n jyräävän tavalliset ohjelmat
28.05.2009 HTML 5:n uusien ominaisuuksien ansiosta selainpohjaiset ohjelmat toimivat yhtä hyvin kuin perinteiset ohjelmat.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi