Relacom vähentää työntekijän vuoden jokaiselle päivälle
1.4.2008 17:22 Tietoliikennepalvelutoimittaja Relacom Finland Oy vähentää henkilöstöään 365 henkilötyövuotta. Henkilöstövähennykset koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä, ja ne toteutetaan irtisanomisina, eläkejärjestelyin ja määräaikaisia työsuhteita päättämällä.
Relacom Finland on saanut helmikuussa käynnistyneet yhteistoimintaneuvottelut päätökseen maaliskuun viimeinen päivä. Tuotannollisin ja taloudellisin syihin viitaten yhtiö vähentää henkilöstöään 365 henkilötyövuoden verran.
Neuvottelujen käynnistyessä yhtiön henkilöstömäärä oli runsaat 1 800 henkilöä ja arvio henkilövähennyksistä enintään 380 henkilötyövuotta.
Relacom Finland sanoo tukevansa henkilöstöään muutostilanteessa muun muassa järjestämällä irtisanotuille tuki- ja neuvontatilaisuuksia suurimmilla paikkakunnilla. Tukitoimet hoidetaan yhdessä työvoimahallinnon, työeläkeyhtiöiden ja työttömyyskassan kanssa.
Yhtiön mukaan verkkoliiketoiminnan markkinatilanne jatkuu kireänä, kustannustaso on nousussa ja tuotantovolyymit laskevat. Kuluneen vuoden aikana yhtiö on myös tehnyt yritysjärjestelyjä, joiden seurauksena on syntynyt tehostamistarpeita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan
28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (18)
niin viitsitkö tulla käymään. Irtisanomisilmoitus lyötiin käteen että
laitappa siihen nimi alle ja goodbye....
-19 vuotta tele- laajakaista , IT- ynnä muita asennuksia
Posti & lennätinlaitos, Tele, Primatel ,YIT ja relacom
Posti & lennätinlaitos, Tele, Primatel ,YIT ja relacom"
Tuo kertoo sen miksi, olit todennäköisesti kallis, sait kenties hyviä etuja vanhana työntekijänä (tiedän mm. VR:n kautta ulkoistetuista kavereista, joilla 6 vk kesälomat ja uusiin n. 2x palkat ja pois lakaistiin...). Valitettavasti totta, että vanha kunnon asiantunteva "duunari" on yleensä vaan rasite palkkoineen ja JOPA täysine kesälomineen.
Meitä työttömiä tällä alalla riittää, kuten myös minä.
Sitten tehdään sopimus että me pidetään siirtyvä porukka 6 kk meidän listoilla jne.
Ja kun se aika tulee täyteen niin potkitaan pois se väki joka tiedettiin jo sopimusta tehtäessä taakaksi.
Eli eikö tämäkin ole tavallaan Soneran Osaamiskeskusta vastaava parkkipaikka jonne menee ne tyypit jotka kuitenkin saadaan pois tavalla tai toisella.
Lopputulos näiden henkilöiden kohdalta olisi varmaan sama, vaikka toimintoja ei ensi ulkoistettaisi, mutta käyhän se siistimmin näin. Soneran osaamiskeskus oli hyvä vertaus, ja se on kyllä reilumpi tapa poistaa "turhat" kulut.
-siellä palkka on vähän pienempi mutta
ei tarvii roikkua soneran lahoissa
pylväissä sateessa ja tuiskussa...
: DMWM