Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vähennykset kohdistuvat USA:n toimintoihin

Google antaa potkut kolmelle sadalle

Toimitusjohtaja Eric Schmidtin johtama Google ei ole vahvistanut irtisanomisten lukumäärää.

3.4.2008 09:36 Maailman parhaaksi arvioitu työpaikka jää haaveeksi 300 DoubleClickin työntekijän osalta.

Google aikoo vähentää väkeä ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa, raportoi New York Times.

Google supistaa ostamansa nettimainosyhtiö DoubleClikin Yhdysvaltojen toimintoja noin kolmella sadalla työntekijällä, lehden lähde kertoo.

Leikkaus tarkoittaa, että Yhdysvalloissa 1200 henkilöä työllistävän DoubeClickin väestä joka neljäs saa potkut.

Google kieltäytyi vahvistamasta potkujen määrää New York Timesille.

Hakukoneyhtiön toimitusjohtaja Eric Schmidtin mukaan leikkaukset saattavat vaikuttaa myöhemmin myös DoubleClickin toimintoihin muissa maissa. Schmidt vihjasi irtisanomisista aiemmin Googlen virallisessa blogissa.

– Sen jälkeen, kun hankimme DoubleClickin 11. maaliskuuta, olemme työskennelleet sovittaaksemme ja asettaaksemme DoubleClickin työntekijät Yhdysvalloissa tulevaisuuden organisaatiosuunnitelmiimme. Kuten monissa yhteensulautumisissa, tilanteen läpikäyminen johti henkilöstön supistuksiin hankitussa yrityksessä, Googlen lausunnossa kommentoitiin.

Google kertoi myös suunnitelmista myydä DoubleClickin Performics Search Marketing -yksikkö, joka auttaa markkinoijia sovittamaan mainoksiaan hakukoneisiin.

Google on ollut eräs suosituimmista työpaikoista yhdysvaltalaisten työntekijöiden parissa.

Google äänestettiin parhaaksi työpaikaksi vuonna 2007 esimerkiksi talouslehti Fortunen kyselyssä.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (11)

Huono 0
Maailman parhaaksi arvioitu työpaikka jää haaveeksi 300 DoubleClickin työntekijän osalta.
Digitoday
Huono 0
Google tekee TietoTunatorit.
Koodari
Huono 0
Tarkoitat kai, että Google tekee sen minkä TietoEnatorin olisi pitäny tehdä jo aikaa sitten. Jos organisaatiossa on liian vähän tehtäviä, eli liian paljon henkilöitä tekemässä tehtäviä tai jos tehtävät jakautuvat epätasaisesti, niin usein käy niin että henkilöstö alkaa pelata ajankulukseen omia pikku valtapelejä mikä johtaa nopeasti työilmapiirin rajuun heikkenemiseen ja ennemmin tai myöhemmin laadun kärsimiseen. Tällöin organisaation raju "keinotekoinen" kasvu on muuttunut syöväksi, joka tulee tuhoamaan organisaation.

Asiaa voi verrata vaikkapa puutarhaan. Heitelkää puutarhaan lannoitetta sinne tänne mielin määrin ja samaan syssyyin sekalaisia määriä kaikenlaisia siemeniä mitä kouraan tarttuu. Jättäkää homma sitten silleen ja palatkaa katsomaan jonkun ajan kuluttua.

Verratkaa sitä sitten tilanteeseen jossa puutarhaa on hoidettu oikeasti ammattimaisen puutarhurin voimin.

Kauneus on tietysti katsojan silmässä, mutta harva tykkää kihokeista.
Simo Saneeraaja
Huono 0
Lisää on varmasti tulossa jos mainosbanneriklikkailut laskevat kuin alkuvuoden aikana.
Substanssi vs Toiveet
Huono 0
hehee,
ilmaisia kuntosaleja ja gourmee ravintoloita tuskin suljetaan?
turbo
Huono 0
hehee..spämmäreille potkut :)
juu
Huono 0
turbo, vaikka puutarhuri leikkaakin osia pois, niin pitäisikö puutarhurin solidaarisuuden nimissä lopettaa niidenkin osien lannoitus ja huolenpito joista aiotaan pitää kiinni?
Simo Saneeraaja
Huono 0
Onko täällä Ike linjoilla, kun mennäään heti puutarha keskusteluun?
Eki
Huono 0
No jos tuo Simo Saneerajan puutarha-analogia on liian Ike mäinen, jokainen voi miettiä tuota samaa metsäpalstan kasvattamistilanteessa. Jos sitä ei hoideta === Vastaa yrityksen johtamista niin se rämettyy ja vesakko saa vallan, eikä metsästä saada ainakaan lyhyellä aikajänteellä mitään.

Pitkällä aikajänteellä hoitamattomastakin metsästä tulee kyllä kunnollinen jos aikajänne on 300v (Luoja hoitaa), mutta kun yleensä nuo aikajänteet ovat lyhyempiä niin metsuria ja raivaussahaa tarvitaan. Metsurin on kyllä aidosti tiedettävä mitä on tekemässä, että oikeat puut jäävät pystyyn ja tarpeettomat / haitalliset poistetaan. Tällöin kyllä ei välttämättä suurin ja "äänekkäin" puu ole se joka jätetään, vaan sisältö ratkaisee ainakin metsänhoidossa (haluttu laji jää palstalle).

Onko sama sitten yritysten johtamisessa, jääkö kovaäänisin itsensä ylentäjä taloon, ennemin tai myöhemmin myös tyhjäntoimittajatkin poistetaan, ja substanssi ratkaisee yritystoiminnassakin ja työmies saa palkkansa. Työmiehellä on myös vastuunsa, vaikka sitä vastuuta aina hiin mielellään halutaan ulkoistaa jonkun muun kannettavaksi.
Metsänomistaja
Huono 0
Lopun alkua Googlelle. Olihan se AltaVistakin joskus maailman kovin juttu.
google kupla puhkeaa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.