Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
27 opintopisteen opintokokonaisuus

Kajaanin lukion oppilaat läpi tietojenkäsittelytieteestä

18.4.2008 13:52 Ensimmäiset Kajaanin lukion oppilaat ovat tänä keväänä saaneet valmiiksi yliopistotasoisen tietojenkäsittelytieteen 27 opintopisteen opintokokonaisuuden.

Tietojenkäsittelytieteen opintonsa he aloittivat jo lukion ensimmäisellä luokalla.

Kajaanin lukiossa on ollut mahdollisuus opiskella tietojenkäsittelytiedettä osana lukio-opintoja jo muutaman vuoden ajan.

Opintokokonaisuus on jaksotettu viiden lukukauden ajalle siten, että kunkin lukukauden aikana järjestettiin yksi kurssi. Opiskelijoilla on ollut mahdollisuus suorittaa jokin kiinnostava yksittäinen kurssi tai koko kokonaisuus. Opinnot on toteutettu yhteistyössä Avoimen yliopiston kanssa.

–Tämä on mainio tilaisuus alaa harkitseville tutustua tietojenkäsittelyn opintoihin.Opiskelulle on varattu aika lukujärjestyksessä ja opiskelu tapahtuu lukion omissa tiloissa. Lähiopetuksen lisäksi opinnoissa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa. Opetuksen tukena toimii oppimisympäristö, jonka kautta voidaan jakaa muun muassa tehtäviä sekä digitaalista oppimateriaalia, kertoo lähiopettajana toimiva lukion opettaja Kai Nurmi.

–Opinnot antavat hyvät perusvalmiudet tietojenkäsittelystä, mistä on hyötyä jokapäiväisessä elämässä. Opiskelijat saavat loistavat tietotekniset valmiudet, valmiita sivuaineopintoja ja jopa suoran väylän yliopisto-opiskelijaksi. Opintokokonaisuus antaa nuorelle myös mahdollisuuden tutustua yliopisto-opintoihin maksutta. Normaalisti avoimen yliopiston kautta toteutettu opintokokonaisuus maksaa yli 300 euroa, sanoo tietojenkäsittelytieteiden laitoksen koulutussuunnittelija Saija Nyström.

Opintokokonaisuuden suorittamisella opiskelijat voi korvata tietojenkäsittelytieteiden pääsykokeen ja suoritetut opinnot saa luonnollisesti osaksi maisterin tutkintoaan. Myös muille aloille suuntautuville opinnoista on hyötyä, sillä opiskelijat saavat hyödynnettyä tietojenkäsittelytieteiden opintokokonaisuuden sivuaineena hyvin monissa koulutusohjelmissa.

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden pääsykoehaku on vielä kuun loppuun asti auki. Kajaanissa opiskelun suuntautumisvaihtoehdot ovat ohjelmistoliiketoiminta ja ohjelmistotuotanto. Kajaanin lukiossa alan opetus jatkuu myös ensi syksynä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.