Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi tietohallintojohtaja

Tomi Pienimäen it-haasteena Itellan kansainvälistyminen

Tomi Pienimäki
Kuva: Tapio Mustasaari

22.4.2008 13:16 Tekniikan tohtori ja kauppatieteiden maisteri Tomi Pienimäki aloittaa Itellan (aiemmin Suomen Posti) tietohallintojohtajana toukokuun toisena päivänä.

- Ict:n osalta keskeisimmät haasteet ovat yrityksemme voimakkaassa kansainvälistymisessä, Tomi Pienimäki arvioi.

Itella kiteyttää missionsa näin: "Itellan tehtävänä on huolehtia asiakkaittensa tärkeistä tieto- ja tavaravirroista - fyysisesti ja digitaalisesti".

Mutta Pienimäki ei vielä juuri työssään aloittaneena halua visioida, miten hän haluaisi kehittää Itellan sähköisiä palveluja kuluttajille ja yrityksille. Hän arvioi Itellan olevan kuitenkin menossa oikeaan suuntaan.

- Tietotekniikan merkitys tietysti koko ajan kasvaa niillä liiketoiminta-alueilla, joilla Itella toimii.

Yksi esimerkki Itellan sähköisistä palveluista on pitkään Suomessa käytössä ollut iPost (entinen eKirje), jolle annettiin innovaatiopalkinto Cebit-messuilla aiemmin tänä vuonna. Palvelun avulla yritykset ja yhteisöt voivat lähettää laskuja, tiliotteita, palkkakuitteja tai muita kirjeitä kuluttajille ja yrityksille.

Lauri Vihonen hankintajohtajaksi

Tomi Pienimäestä tulee samalla konsernin laajennetun johtoryhmän jäsen. Hän vastaa Itellan tietohallinnosta, tietotekniikkapalveluista ja näiden kehittämisestä. Hän siirtyy tehtävään Itellan teknologiajohtajan tehtävästä.

Ennen Itellaa Pienimäki on työskennellyt useita vuosia tietohallinnon johtotehtävissä eri yrityksissä sekä Suomessa että Iso-Britanniassa.

- Ict:n merkitys Itella-konsernin strategisena kilpailutekijänä tulee jatkossa korostumaan entisestään. Tehdyssä järjestelyssä tavoitellaan muun muassa konsernin R&D/innovaatiotoiminnan ja ict:n lähentämistä, strategiajohtaja Juhani Strömberg kertoo.

Nykyinen tietohallintojohtaja diplomi-insinööri, MBA Lauri Vihonen siirtyy Itella-konsernin hankintajohtajaksi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.