Facebook näännytti 23-vuotiaan teknologiajohtajansa
.jpg)
Facebookin teknologiajohtaja Adam D'Angelolla on ollut kiire yhtiön kasvaessa vauhdilla.
12.5.2008 10:39 Facebookin perustajiin kuuluva Adam D'Angelo on jättämässä yhtiön.
Facebookin 23-vuotias teknologiajohtaja Adam D'Angelo jättää yrityksen pitääkseen vapaata, kertoo uutispalvelu Cnet.
Cnetin mukaan D'Angelo ei enää tuntenut tehtävän sopivan hänen taitoihinsa ja kiinnostuksiinsa. On myös huhuja, joiden mukaan toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin ja D'Angelon välit olisivat huonontuneet.
D'Angelo on yksi Facebookin perustajista ja Zuckerbergin ystävä lukiosta lähtien. Harvard Grimsonissa julkistetun tarinan mukaan Zuckerberg muutti Kaliforniaan 2005 osaksi sen vuoksi, että voisi olla lähempänä D'Angeloa, joka opiskeli Caltech-yliopistossa.
The Industry Standard -verkkolehden mukaan Adam D'Angelo lähtee, koska hän on väsynyt ja loppuun palanut.
Facebookin kasvu on ollut vauhdikasta. Yhtiö kertoi viime viikolla lainaavansa sata miljoonaa dollaria ostaakseen lisää laitteita suurien kävijämäärien hallitsemiseksi.
D'Angeloon vastuulle on kuulunut palvelualustan kehittäminen, uusien tuotteiden suunnittelun ja arkkitehtuurin valvominen sekä laitteiston laajentaminen.
The Industry Standardin mukaan D'Angelo on yrittäjähenkinen supernörtti, joka on kehittänyt erilaisia verkkopalveluja.
- ArkistoFacebook kasvaa lainarahalla 12.5.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Nasdaq kävi ostoksilla
28.05.2007 Osakeet kallistuivat kautta linjan perjantaina optimismin palatessa markkinoille. Osakevaihto jäi vaivaiseen 1,6 miljardiin kappaleeseen, sillä maanantaina pörssit ovat Yhdysvalloissa kiinni.
Kolme vuotta sitten
Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan
28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (13)
En näe mitään vahinkoa, vaikka se ajettaisiinkin alas.
Olet kyllä käsittänyt koko web 2.0 konseptin ihan väärin.
Sitäpaitsi, olenko minä uusavuton, jos joudun käymään korjaamolla säädättämässä autoni ohjauskulmat, tai tasapainottamassa renkaat ? :)
Totuus on että suurin osa meistä aikuisista on laiskoja sosiaalisten yhteyksien ylläpidossa. Facebook tarjoaa tähän hyvän työkalun, jolla voi pitää edes jonkin tason yhteyden vanhoihin koulukavereihin ja työkavereihin. Suosittelen kaikille kokeilemaan. Ottakaa homma huumorilla ja leikkimielellä, niin kyllä siitä iloa on.