Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
EWorkin konsulttiselvitys:

It-asiantuntijat ennakoivat työntäyteistä vuotta

- Kotimaisille it-asiantuntijoille on edelleen työtä Suomessa, Elina Liehu sanoo.

19.5.2008 17:13 Puolet suomalaisista it-asiantuntijoista odottaa työnsä kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana, vajaan kolmanneksen ennakoidessa kysynnän pysyvän ennallaan. Kotimaisen kilpailutilanteen ennakoidaan kiristyvän hieman, eWorkin tutkimus paljastaa.

It-konsulttien ja -asiantuntijoiden välittäjä eWork selvitti lähes kolmensadan it-asiantuntijan näkemyksiä lähitulevaisuudestaan. Valtaosa suomalaisista asiantuntijoista arvioi ulkomaalaisten vaikuttavan työllistymismahdollisuuksiinsa hyvin vähän seuraavan vuoden aikana.

- Kotimaisille it-asiantuntijoille on edelleen työtä Suomessa, vaikka osa työstä siirtyy ulkomaille. Kuvaavaa on, että valtaosa sanoo ulkomaisten it-asiantuntijoiden vaikutuksen kilpailutilanteeseen pysyneen ennallaan kuluneena kahtena vuonna, eWork Nordic Oy:n toimitusjohtaja Elina Liehu sanoo tiedotteessa.

Projektipäälliköillä menekkiä

Varsinainen tutkimusdata ei sitä kertonut, mutta Liehu arvioi etenkin projektipäälliköiden olevan haluttuja tällä hetkellä.

Kolikon toinen puoli on se, että yrityksillä voi olla hankaluuksia löytää tarvitsemiansa asiantuntijoita. EWorkin joulukuisen kyselyn mukaan ongelmia on osaajien sopivuudessa avoimiin tehtäviin Suomessa. Mutta samaan aikaan suurin osa yrityksistä ei kuitenkaan mielellään etsi osaajia ulkomailta.

Elina Liehu uskoo, että eWork on oman konseptinsa myötä onnistunut osaltaan helpottamaan tilannetta. EWork tarjoaa itsenäisinä yrittäjinä toimiville it-asiantuntijoille ja pienille it-asiantuntijayrityksille myyntikanavan, joka auttaa löytämään  kiinnostavia toimeksiantoja.

Erikoistuminen vs. laaja-alaisuus

Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet it-asiantuntijoista uskoo erikoistumisen kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana, mutta noin kolmannes arvioi laaja-alaisempien osaajien määrän yleistyvän.

Mutta jonkinlainen muutos on vastaajien mielestä joka tapauksessa selviö, sillä vain kymmenys uskoo tilanteen pysyvän ennallaan. Lähes kaksi kolmannesta kertoi jo erikoistuneensa useampaan kuin yhteen alaan.

- It-asiantuntijoita tarvitaan jatkossa erityisesti vaativiin palvelutehtäviin. Tämä selittää osaltaan, miksi toisaalta sekä kapeammalle erikoistumiselle ja leveämmälle laaja-alaisemmalle osaamiselle on kannatusta, mutta vain harva odottaa tilanteen pysyvän ennallaan, Liehu aprikoi.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesäkuu tuo lisää maksullista urheilua

28.05.2007 Urheilukanava aloittaa maksu-tv-toimintansa Suomessa PlusTV:n paketissa. PlusTV:n ja Urheilukanavan välinen kumppanuus tuo URHEILU+KANAVAn suomalaisten antennitalouksien saataville 3. kesäkuuta alkaen.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokia -tiimi voi tehdä yllätysiskun vaikka Nokiaan

28.05.2009 Tietosuojavaltuutetun toimisto ei aio jäädä pelkäksi postikonttoriksi Lex Nokia -lain soveltamisessa. Tarvittaessa tietosuojavaltuutettu tekee tarkastusiskun vaikka itse Nokiaan.

.